Ikinä ei voi tietää mitä on vastassa, kun keikalle menee.
Mikael Agricolan ja samalla suomen kielen päivää vietettiin Alajärven kirjastossa kirjailijavierailun merkeissä. Lukusali täyttyi ja tuoleja haettiin lisää, kun alajärveläislähtöinen Juuso Laitinen saapui Pirkanmaalta kertomaan kirjastaan Elämä käsissä.
Pian 20 vuotta ensihoitajana työskennellyt Laitinen kertoo suorasanaisesti elämästään sekä kirjassa että yleisölle.
–Ensihoitajan työssä ei pysähdytä juuri tunteita käsittelemään. Kun aloitin työssä, sitä sai tehdä 24/7 ja siinä pääsi pakoon kaikenlaisia ajatuksia. Lopulta arkikin oli suorittamista.
Laitinen sairastui vakavaan masennukseen ja oli kolmisen vuotta sitten lähes toimintakyvytön. Hän kuvailee itseään ja oloaan zombimaiseksi.
–Lasten takia halusin nousta ja pikkuhiljaa lääkityksen kautta pääsin liikkeelle ja sitten terapiaan.
Vaikka Laitinen kuvailee itseään keskittymishäiriöiseksi, eikä lukeminen ole ikinä ollut hänelle luontevaa, pikkupoikana tarinoita kirjoittaessaan hän ajatteli, että haluaisi kirjoittaa kirjan. Toipumisvaiheessa hän kirjoitti tarinoita elämästään, mieleen niin hyvässä kuin huonossakin valossa jääneitä potilastapauksia, terapianomaisesti. Puolitoista vuotta työstettyään hän tarjosi materiaalia kustantajalle, joka tarttuikin siihen. Kirja julkaistiin viime joulukuussa ja ensimmäinen painos on loppuunmyyty.
–Koska en voi itse lukea kirjoja, vaan ainoastaan kuuntelen niitä, en olisi aiemmin voinut kuvitella kirjoittavani kirjaa, Laitinen kertoi.
–Monilta ADHD-ihmisiltä olen saanut palautetta, että ovat lukeneet kirjan – siinä ei kuulemma oli lätinää vaan suoraa tekstiä ja sopivan tiiviitä lukuja. Kirja kuvaa koko hoitoalaa, myös omaisten puolta, ja olen pyrkinyt välttämään perinteistä sankarisankaritarinoita, joissa on vain dramatisoituja henkeä pelastavia toimenpiteitä.
Paikalla ollut Laitisen yläkouluaikainen äidinkielenopettaja Riitta-Liisa Lahti kehui, että sai kehuja Laitiselta ja Lahti kiitteli, että tällaisiin tilaisuuksiin on ilo päästä: niitä ei ole koskaan liikaa!
”Työ on valtava voimavara”
Kokemus masennuksesta on ollut Laitiselle opettava. Hän toivoo kirjansa herättelevän kollegoitaan ja samassa tilanteessa olevia huolehtimaan hyvinvoinnistaan.
–Nykyisin tarjotaan tietyissä tilanteissa jälkipurkua, mutta se ei yksin riitä. Kunpa joka paikassa hoitoalalla olisi säännöllistä työnohjausta, jossa voi avautua asioista.
Laitinen on alkanut liikkua huolehtiakseen jaksamisestaan, ja vaihtanut stimulantit ja Buranan puhtaaseen ruokaan sekä tiedostaa unen ja palautumisen merkityksen.
–Se on muuttanut myös suhtautumistani masennus- ja mielenterveyspotilaisiin, osaan nyt kysyä asioita joita en ennen ole osannut, ja ehkä myös neuvoa eteenpäin. Masennus kulkee mukana lopun elämää, mutta sen kanssa oppii elämään.
Työstä Laitinen ei aio luopua.
–Se antaa paljon ja ottaa kaiken, mutta tuo paljon merkitystä ja tarkoitusta elämään: se on voimavara, rytmi ja rutiini, iso osa elämää.
Ikimuistoinen keikka ambulanssissa
Yksi mieleen jääneimmistä kokemuksista on muusikko Pekka Tammilehdon eli Topi Sorsakosken siirtäminen kotihoitoon pari viikkoa ennen tämän kuolemaa. Ensihoitajat saivat nauttia takaosasta kuuluneesta yksityiskeikasta.
Vaarojakin työhön sisältyy, on tultu kohti puukon kanssa ja osoitettu aseella kohti. Viimeisimmäksi olivat rystyset murtua, kun eteen tuli eläimen lopettaminen liikenneturman jälkeen. Laitisen tarina siis jatkuu, ja uusia kertomuksia on hautumassa. –Toinen kirja on olemassa jo otsikoiden tasolla.
