Siirry sisältöön
Torstaina elokuun 27. päivänä Alajärvellä käynnistyy toista kertaa Aaltojen kaupunki -tapahtuma, joka lupaa neljän päivän aikana kulttuuriantia joka lähtöön. On luentoja, näyttelyitä, musiikkia, tanssia, teatteria, koko perheen tapahtumia ja tietysti Aalto-keskuksen opastetut kierrokset. Perjantai-illan virallisessa avajaistilaisuudessa kaupungin tervehdysten jälkeen nähdään Alavolin tanssiesitys ”Aitoa elämää aaltojen keskellä” ja lopuksi laservaloshow. Yhteisökoordinaattori Tuomas Lahdenperä hehkutti ohjelmaa. –Alavolin esitys tuo lavalle 40 tanssijaa, jopa enemmän. Viime vuonna meillä oli hieno laservaloshow, mutta tänä vuonna siihen on panostettu entistäkin enemmän. Se, jos mikä, tarjoaa huikean elämyksen ja antaa oman säväyksensä Alajärven kaupungin 40-vuotisjuhlavuoteen. Jaakko Aninko, kaupungin elinvoimajohtaja, toivoi ohjelman esittelytilaisuudessa, että yleisö löytäisi myös …
Evijärven valtuuston kokous käynnistyi tiistaina 9. kesäkuuta juhlavissa merkeissä, kun Lauri Tähtiselle luovutettiin tasavallan presidentin myöntämä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali. Tähtinen on tehnyt poikkeuksellisen pitkän uran kunnan luottamustehtävissä, erityisesti vaalilautakunnassa, yli 40 vuoden ajan. Kokouksessa käsitelty tilinpäätös vahvisti kunnan talouden hyvän kehityksen. Vuosi 2025 päättyi noin 582 000 euron ylijäämään, mikä ylitti selvästi talousarvion. Talous on kokonaisuutena vakaa, velka hallinnassa ja puskuria tuleville vuosille on kertynyt liki 6,9 miljoonaa euroa. Valtuustoryhmät pitivät tulosta onnistuneena, mutta muistuttivat, ettei tavoitteena ole maksimaalinen ylijäämä, vaan kestävä tasapaino. Huolta herättävät väestön väheneminen, luottamushenkilöiden saatavuus sekä sote-palvelujen heikentynyt saatavuus hyvinvointialueella. Kokouksessa käytiin …
Elävää Järviseutua digikuvina