Laulujen lunnaat saa ensi-iltansa 1. heinäkuuta
1950-LUKU oli Suomessa sodista toipumisen aikaa. Tanssilava- ja seurantalomeininki kukoistivat. Kansa ikään kuin haki hyvitystä

KANSAINVÄLISESTI arvostetun jazzmuusikko Mathias Sandbergin pitkään odotettu uusi trioalbumi The Captain ilmestyi alkuvuodessa ja trio
PERINTEINEN juhannusjuhla Kalan torpalla käynnistyi 23. kesäkuuta kahvituksella ja lipunnostolla, jonka suorittivat Jyrki Lahti Kauhava-Seura
KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry järjestää kesäiltojen ratoksi yhteislauluiltoja Lappajärven rannoilla. Tapahtumissa lauletaan tuttuja lauluja Karikon muusikoiden
22.7.2023 Purmojärven Näkinkalliolla kelluvaa yleisöä viihdyttävät myös Ville Leinonen ja Nella Kontiainen. Juhannus on vietetty
Saarikentällä olohuoneen terassilla tiistaina 11.7. klo 15.00 tarjolla kaikille avoin lauluiltama karaoken sekä yhteislaulannan merkeissä.
Vimpelin Osuuspankin 100-vuotisjuhlakonsertti Vimpelin Osuuspankki täyttää 100 vuotta ja tarjoaa juhlavuotensa kunniaksi Olli Halosen konsertin
Hahto & Rauhala drum camp järjestetään 27.-28.6 2023 Lakis Areenalla, Vimpelissä. Leiri on kaksipäiväinen tehokuuri
Kesäbileet lauantaina 15.7.2023 Harmaakarhujen SM-turnauksen yhteydessä ja musiikista vastaa Lolan Petiyö. Samana päivänä on porrasjuoksun

1950-LUKU oli Suomessa sodista toipumisen aikaa. Tanssilava- ja seurantalomeininki kukoistivat.
KANSAINVÄLISESTI arvostetun jazzmuusikko Mathias Sandbergin pitkään odotettu uusi trioalbumi The
PERINTEINEN juhannusjuhla Kalan torpalla käynnistyi 23. kesäkuuta kahvituksella ja lipunnostolla,
KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry järjestää kesäiltojen ratoksi yhteislauluiltoja Lappajärven rannoilla. Tapahtumissa
22.7.2023 Purmojärven Näkinkalliolla kelluvaa yleisöä viihdyttävät myös Ville Leinonen ja
Saarikentällä olohuoneen terassilla tiistaina 11.7. klo 15.00 tarjolla kaikille avoin
Vimpelin Osuuspankin 100-vuotisjuhlakonsertti Vimpelin Osuuspankki täyttää 100 vuotta ja tarjoaa
Hahto & Rauhala drum camp järjestetään 27.-28.6 2023 Lakis Areenalla,
Kesäbileet lauantaina 15.7.2023 Harmaakarhujen SM-turnauksen yhteydessä ja musiikista vastaa Lolan
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.