MUSIIKKINEUVOS Lasse Lintalan (1935–2009) perustama viihdekuoro Marit ja Mikot viettävät tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuotta yhdessä Ilmajoen Musiikkijuhlien kanssa. Perjantaina 24. huhtikuuta kello 19 Ilmajoen kunnantalolla pidettävässä juhlakonsertissa kuullaan kuoron levyttämää ja esittämää musiikkia vuosien varrelta, alkaen kuoron perustajan Lasse Lintalan kappaleista aina nykyisen kuoronjohtajan Antti Purolan musiikkiin.
–Konserttiohjelmistossa on edustettuna myös Erkki Rajamäen, Jussi Asun ja Rauno Lehtisen sävellyksiä. Marien ja Mikkojen historiassa on erityisiä piirteitä. Kuoro on ollut mukana luomassa Ilmajoen Musiikkijuhlia ja Seinäjoen Tangomarkkinoita. Esiintymisiä on ollut lukuisia televisiota ja ulkomaita myöten. Aktiivinen kuoro on julkaissut useita LP- ja Cd-levyjä ja nyt julkaistaan uusin Tulevaa aikaa kohti -juhlalevy, Purola kertoo.
Marien ja Mikkojen taiteellisena johtajana on toiminut kuoron perustajan Lasse Lintalan lisäksi Olli Koivulahti sekä Erkki Rajamäki. Lappajärveläissyntyinen Purola ajautui kuoronjohtajaksi ikään kuin vahingossa.
–Kävin säestämässä kuoroa silloin tällöin keikoilla. Silloinen johtaja Erkki pyysi ensin varajohtajaksi. Pidin osan harjoituksista ja säestin keikoilla Erkin johtaessa. Erkin jäädessä kokonaan pois, kuoronjohto siirtyi minulle vuonna 2022.
Ammattimuusikko hyppäsi tehtävään rohkeasti ilman aiempaa kokemusta kuorolaulusta tai -johtamisesta. Kuoron ohjelmisto oli tullut tutuksi säestystehtävissä, mikä helpotti aloitusta.
–Alussa oli aika jännää ja tuntui, että onkohan minusta tähän, kun kuorolla on niin pitkä ja nimekäs historia. Kuorolaiset ottivat hyvin vastaan, luottivat ja kannustivat. Olen oppinut paljon kuorosovitusten tekoa, Erkki oli siinä hyvä opettaja.
Purolan sovitusten lisäksi konsertissa kuullaan hänen ensimmäinen kuorosävellyksensä Tulevaa aikaa kohti. Uusia omia sävellyksiä on suunnitteilla.
–Kuoro laulaa pääosin sille sävellettyä musiikkia. Joskus harvoin otetaan joku cover-kappale mukaan ja pyydetään joltain sovitus siihen tai sovitan kappaleen itse. Haluaisin tehdä enemmän omaa musiikkia kuorolle laulettavaksi.
Syksylle suunnitteilla kuororeissu ja joulukonsertti
JUHLAKONSERTIN jälkeen kuoro pitää hetken ansaittua taukoa ja harjoittelee ennen kesän mahdollisia keikkoja. Syksylle on suunnitteilla kuororeissu ja joulukonsertti.
–Ihan heti ei ainakaan olla levyä tekemässä. Joulukonsertteja on tehty aika usein. Viime jouluna jäi väliin, kun oltiin tekemässä levyä. Ehkä tänä jouluna taas konsertoidaan.
Tulevassa juhlakonsertissa vierailee seinäjokelaislähtöinen näyttelijälaulaja Natalil Lintala. Kuoron perustajan Lasse Lintalan tytär rakastaa erityisesti musiikkiteatteria ja viime vuosina hänet on nähty Seinäjoen Kaupunginteatterin musikaaleissa Niin kuin taivaassa ja Seili.
–Konsertin jälkeen ilta jatkuu klubitunnelmissa. Salissa soitetaan musiikkia ja tanssitaan.