ALAJÄRVEN ANKKUREIDEN Vilja Valkonen on valittu kuukauden pelaajaksi Naisten Ykköspesiksestä. Alajärven Ankkurit on yksi alkukauden sensaatioista. Pohjoislohkon kakkospaikan vallannut sarjanousija voitti viisi toukokuun kuudesta ottelustaan. Isossa roolissa onnistui kuukauden pelaajaksi valittu seuran oma kasvatti Vilja Valkonen, joka tehoili 1+2 lyötyä, 10 tuotua ja 36 kärkilyöntiä sekä ylsi kolmesti palkinnoille. Valkonen oli vakuuttava ulkona linjapelaajana ja sisällä ykköstilanteen purkajana.
Ränkipäiville avustusta
ALAJÄRVEN kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 19. toukokuuta myöntää 1 000 euron avustuksen Lehtimäen Yrittäjille Ränkipäivien järjestämiseen. Avustus katetaan kaupunginhallituksen avustusmäärärahoista.
Tuuliurheilijat Lappajärvellä
LAUANTAINA 7. kesäkuuta kello 13–18 järjestetään Kivitipun rannoilla ja nurmialueilla wingfoil-esittelytapahtuma, jossa on esillä laajasti tuuliurheilun kalustoa ja mahdollisuus testaamiseen. Mikäli tuuli on heikko, foililautoja vedetään ilmaan vesijetillä. Toteutuksessa ovat mukana Leijakoulu Lappis ja Crater Surfers. Wingfoilin esittely- ja testipäivä on ensimmäinen laatuaan koko Etelä-Pohjanmaan alueella.
Marjo & Maestrot levytti
MARJO & MAESTROT -tanssiorkesteri julkaisee 27. kesäkuuta ensimmäisen virallisen julkaisunsa, kappaleen “Väärin sammutettu”. Jari Rönkön säveltämän ja Maritta Niskasen sanoittaman kappaleen äänitys on tehty Hallapuron Äänittämöllä Vimpelissä. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu. Orkesteri keikkailee pääasiassa Pohjanmaalla ja ympäröivien maakuntien alueella muutaman keikan kuukausitahdilla.
Pentinniementien kunnostetaan
LAPPAJÄRVEN kunta teettää tänä vuonna Pentinniementien perusparannukseen. Pohjatutkimukset ja katusuunnitelmat on tehty ja suunnitelma asetetaan näkyville. Urakan kilpailutus on tarkoitus käynnistää heti, jotta mahdollinen hankintapäätös voidaan tehdä heti. Työt kohteessa on tarkoitus tehdä syksyn aikana.
Perussuomalaiset nimesivät
PERUSSUOMALAISTEN Etelä-Pohjanmaan piirin piirihallituksen kokouksessa 24. toukokuuta nimettiin jäseniä aluehallinnon luottamustoimiin. Järviseutulaisista Jari Hämeenniemi nimettiin Tuulia Alangon varajäseneksi MYR:iin ja maakuntavaltuustoon nimettiin Alajärveltä Anne Matokangas, varalla Jarno Perkkiö.
Vedolle sopimuksia
VIMPELIN VETO on tehnyt kolme merkittävää jatkosopimusta. Atte Kortehiston ja Veeti Kortehiston sopimukset kattavat kaudet 2026 ja 2027. Kortehiston veljesten kasvattajaseura on Nurmon Jymy. Vedon lukkarina tällä kaudella aloittaneen SMJ:n kasvatin Ville Soinin jatkosopimus on kolmevuotinen: se kestää kauteen 2028 saakka.