Perussuomalaisten toritapahtumassa Lappajärvellä vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo saaneensa Lappajärvellä positiivisen vastaanoton ja kiitosta hyvin tehdystä työstä. Keskustelut sivusivat sekä valtakunnallisia että paikallisia asioita. Puheissa oli vähemmän huolia ja enemmän tsemppiä ja kannustusta.
Helmikuussa valtioneuvosto asetti parlamentaarisen työryhmän kuntien tulevaisuustyötä varten. Järviseudulla monessa kunnassa väki vähenee ja kuntien talous kärsii. Mitä on odotettavissa?
Ministeri toivoo työryhmältä järkeviä ja realistisia ehdotuksia kuntarakenteen ja kuntien tehtävien osalta.
–Kuntien työnjakoa on katsottava, eikä kaikilla kunnilla tarvitse olla samanlaisia tehtäviä, sanoo Purra. –Joillakin kunnilla voisi olla enemmän tehtäviä ja palveluita, toisilla taas vähemmän. Tarvitaan voimakasta kuntien välistä yhteistyötä. Kuntahallinnon pitää vastata tarpeisiin ja hallinnon on oltava tarpeellista, ei itsetarkoitus.
Yksityisen puolen on rakennettava kasvua
Kunnilla on edessään taloudellisia haasteita, mutta valtion säästötarpeet ovat jatkossa suuremmat.
–Säästötarve on 10 miljardia euroa, mikä ei ole mikään helppo leikki yhtään kenellekään vaan vaativa tehtävä.
Valtiovarainministeri sanoo yrittäneensä puhua säästötarpeista mahdollisimman avoimesti ja pyrkineensä tuomaan esiin, että hallitus ei ole ilkeä eikä tee ilkeitä päätöksiä.
–Tähän tilanteeseen on päädytty vuosien mittaisen kehityksen seurauksena.
Liiketoiminnan kehittäminen ja työpaikkojen luominen uusien yritysten myötä on Purran näkemyksen mukaan ainut keino keskeyttää väestöpako maaseudulta. Työpaikkojen perässä tulevat ihmiset sekä yksityiset ja julkiset palvelut.
Valtio ei kuitenkaan edes hyvinä aikoina voi ylläpitää alueita, joiden talous sakkaa, vaan tarvitaan kestävää elinvoimaa.
–Valtiovalta luo edellytyksiä yrittäjämyönteisellä politiikalla, mutta yritysten ja työpaikkojen pitää syntyä yksityisellä puolella, ministeri muistuttaa.
Lappajärven kunnalla on tällä hetkellä isoja taloudellisia haasteita. Ministeri sanoo kohteliaasti, että ongelmista ja haasteista huolimatta väki tuntuu katsovan optimistisesti eteenpäin.
Purra sanoo kiertäneensä paljon eri kokoisissa kunnissa. Hän sanoo nähneensä, että yksittäisen ihmisen panos kunnan kehityksessä voi olla merkittävä. He voivat panna ”hommat hoitumaa ja alkaa kehittää kuntaa, toimia eräänlaisina lipunkantajina”. Hän sanoo, että muutos lähtee yksittäisistä ihmisistä. Yksilöt näyttävät suuntaa, ja yhteisöllisyys on tällä alueella vahvaa.
Aino Alppinen
Terveisiä ja toiveita ministerille
Toritapahtumaan oli kerääntynyt niin paikkakuntalaisia kuin vapaa-ajanasukkaitakin. Moni oli tullut uteliaisuuttaan, mutta myös asiakysymykset kiinnostivat. Miten pienelle paikkakunnalle saadaan elinvoimaa, miten tuetaan huoltovarmuutta ja terveysturvallisuutta tai kotimaista ruuantuotantoa?

Aina kun ministeri tulee käymään, tullaan tervehtimään iloisin ja avoimin mielin, toteaa elokuun alussa kunnanjohtajana aloittava Juha-Matti Näykki. Kunnan haastavasta taloustilanteesta hän toteaa, että heti lomien jälkeen luodaan uusi tilannekatsaus, jonka pohjalta arvioidaan, miten tulot ja menot kehittyvät ja mitä muutoksia ne edellyttävät.

Teuvo Sadeharju toteaa, että politiikan teko on mennyt siihen, että itsellä ei ole esittää mitään uutta, mutta ivaillaan ja irvaillaan ja haukutaan toisia. Aika on hallituksellekin hankalaa. Kuitenkin päätökset joudutaan aina tekemään siinä ajassa, jossa ollaan. Niitä on jälkikäteen helppo kritisoida.

Kari Saarikalle tuumaa, että politiikka tänään on sellaista, että tulee vanhoja aikoja ikävä. Hän sanoo kaipaavansa asiapolitiikkaa ja naurahtaa, että vaalit ovat liian usein. Toisarvoisilla asioilla kalastellaan ihmisten suosiota.

Saija Huhtala sanoo tulleensa uteliaisuuttaan, kun on Aisaparin asioissa kiertämässä järveä. Häntä mietityttävät tulevat Leader-rahat hankekauden vaihtuessa vuonna 2028. Rahojen jakoa koskevat säännöt ovat muuttumassa, eikä Leader-hankkeisiin korvamerkittyjä varoja ehkä enää ole. Hankkeet kuitenkin ovat maaseudun kehittämiselle erittäin tärkeitä.



