Lappajärven lukion rehtori Tarja Puro oli tavan mukaan kutsunut ylioppilasjuhlaan 50 vuotta sitten ylioppilaaksi tulleet. Paikalla juhlassa oli 17 vuoden 1976 41 ylioppilaasta. Tänä vuonna Lappajärven lukiosta kirjoitti ylioppilaaksi 15 nuorta, koko Suomessa 26 500.
Marja-Leena Kultalahti piti juhlassa riemuylioppilaan puheen. Hän kertoi opiskelleensa kielilinjalla, missä opintoihin kuului myös venäjän opiskelua. Siihen aikaan muut linjat olivat matemaattinen ja reaaliaineiden linja.
–Lukiossa oli perinteiset vuosiluokat eikä luokattomasta lukosta ja kurssimuotoisuudesta ei ollut vielä tietoakaan. Päivittäistä arkeamme ohjasi koulun tekemä tarkka lukujärjestys. Ylioppilastutkinto erosi nykyisestä, sillä kaikki kokeet suoritettiin kerralla lukion viimeisen luokan keväällä. Vastaukset kirjoitettiin aluksi ruutupaperille lyijykynällä, sen jälkeen kuulakärkikynällä puhtaaksikirjoitus. Maailmankuvamme muotoutui pääosin koulukirjoista ja opettajien opetuksesta. Lisätietoa hankittiin tietosanakirjoista.
Maailma oli tuohon aikaan erilainen: oli kylmän sodan aikakausi, öljykriisi ja Suomen talousvaikeudet. –Teillä, hyvät ylioppilaat on hallussanne kaikki tarvittavat eväät sivistys, sisu ja tahto. Tarttukaa rohkeasti jokaiseen mahdollisuuteen. Haasteiden ja epävarmuuden edessä ei pidä lannistua, Kultalahti totesi.
–Vastoinkäymiset ovat uusia oppimiskokemuksia. On myös taito olla armollinen itselleen.
Hän viittasi puheessa J.L. Runebergin sanomaan, jonka mukaan ylioppilaan sydämessä sykkii sama tunne: onnistumisen ilo ja riemu saavutetusta valkolakista, vaikka maailma on muuttunut.
Yo-juhlan jälkeen riemuylioppilaat siirtyivät ruokailemaan Kivitippuun.
–Soitin vielä muutamalle riemuylioppilaalle kokemuksista. Olivat sitä mieltä, että oli mukava kokoontua ja tavata vanhoja koulukavereita, muistella lukiovuosia ja kuulla kunkin elämänkokemuksista ja erilaista urapoluista menneiden vuosikymmenien ajalta, totesi Marja-Leena Kultalahti.
Lasse Pippola




