Suvun kesäpaikka Alajärven Vähäsaaressa on merkityksellinen paikka tekstiilitaiteilija Kaarina Heikinheimolle.
–Isäni osti saaren 1932 Ojajärveltä, joka oli muuttamassa Vaasaan, ja vietimme siellä paljon aikaa lapsuusvuosinani. 1952 muutimme Vaasaan, minkä jälkeen saari on ollut kesäpaikkana. Mökki on kuulunut elämääni tiiviisti; ainoastaan isän kuoleman jälkeisenä kesänä en käynyt Alajärvellä. Nykyisin näen unia vain sieltä, unessani en koskaan ole Vaasassa, kertoo Heikinheimo.
Heikinheimon isä, Martti Johannes Heikinheimo, toimi Alajärvellä kunnanlääkärinä 21 vuoden ajan.
–Muistan muutenkin todella elävästi ajan, kun asuimme Alajärvellä, vaikka olin vain 5-vuotias muuttaessamme pois. Minulla on paljon muistoja Väinölästä ja talon ympäristöstä, Aallon mammusta ja pappilasta, selvää filmiä.
Lapsuuskesistä mökillä on jäänyt ihania muistoja.
–Olimme mökillä aina vanhempien koko kesäloman ajan. Siskoni kanssa uimme ja kelluimme järvellä lainelaudalla. Ongimme paljon, ja nautimme uistimen vetämisestä; istuimme veneessä, kun isä souti. Mökillä myös luettiin paljon. Isä luki koko kesän, mutta vain lääketieteellisiä teoksia. Myös äiti ja sisko lukivat paljon, itse olen ollut enemmän piirtäjä; olin kova askartelemaan, piirtämään ja maalaamaan. Se oli ihanaa, eloisaa ja iloista aikaa kokonaisuudessaan.






Saaressa on parasta ottaa rennosti
Heikinheimon rakkaimpia hetkiä saaressa ovat auringonlaskut järvellä.
–Se on suosikkihetkeni. Mieleen on jäänyt myös, kun joskus menin veneellä hakemaan siskonpoikaani Karia, oli upea halo-ilmiö, kaksi aurinkoa.
Saaressa Heikinheimon suosikkipaikka on keinutuoli terassilla.
–Olen hieman laiska tekemään siellä mitään, onneksi sisarenpojat touhuavat. Minä vain nautiskelen, saunon ja uin. Joskus käyn soutelemassa. Onneksi järvi on ollut viime aikoina ihan hyvässä kunnossa, jossain vaiheessa oli tosi paljon levää.
Se harmittaa, että nykyisin mökille on hankala päästä ilman omaa autoa. Bussiyhteyksiä on huonosti. –Menen junalla Seinäjoelle, sitten odotan bussia. Alajärvellä kauppaan ja taksilla veneelle. Aikataulut ovat usein haastavia. Parempia julkisia liikenneyhteyksiä tarvittaisiin.
Sukupolvien yhteistä aikaa
Kolmatta polvea saaressa mökkeilee Heikinheimon sisarenpoika, Kuopiossa asuva Kari Airenne.
–Suhde saareen läheinen, kun olen siellä käynyt vauvasta alkaen. Vietin lapsuudessani kesiä siellä isovanhempien ja Kaarinan kanssa. Saimme usein veljeni Tomin kanssa jäädä mökille vanhempien lähdettyä kaupunkiin. Paljon on ongittu ja puuhattu isovanhempien kanssa kaikenlaista, mistä on jäänyt tärkeät muistot. Onkiminen oli arvossaan, sillä vanhempieni kesäpaikalla Vaasassa oli niin kivikkoista, ettei sieltä saanut kaivettua matoja. Aikoinaan, kun isoisä ja isä harrastivat ampumista, saaressa oli ampumarata ja oli jännittävää, kun sinne sai mennä katsomaan. Tädilläni oli partacollie, kun olimme pieniä, se oli vilkas tapaus ja sitä juoksimme karkuun, se oli silloin mukavaa.
Nykyisin Airenne nauttii nikkaroimisesta ja puuhailusta perheensä kanssa. Mökin asuinrakennus, jonka hirsikehikko oli aikoinaan siirretty saareen Punkarista, oli kaupantekohetkellä paikoillaan, samoin ulkorakennus. Sähkö saareen on ollut vuodesta 1952 mutta juomavesi kannetaan yhä. Järvivesi tulee saunaan pumpulla.
–Kun on vanhat paikat, on loputtomasti tekemistä. Taloa on rempattu vuosien mittaan. Tykkään korjailla asioita, ja kun mikään ei voi huonommaksi mennä, se on hyvä lähtökohta.
Saarimökki on hänelle rakas paikka, jonne mielellään palaa. –Siellä on oma rauhansa, ja pääsee parhaiten eroon työstressistä, puuhailemalla tai vain olemalla. Sijainti omassa saaressa tuo lisäarvoa. Nautin siitä, että saa olla omassa rauhassa, eikä häiritse tekemisillään muita.
Kaarina Heikinheimon taidetta on esillä kesäkuussa avautuvassa Nelimarkka-museon näyttelyssä. –Minulta lähtee sinne pari tekstiiliteosta, punottua ja virkattua, joiden materiaaleina ovat pellava ja kuparilanka.
Lue myös nämä mökkeilyjutut


