Vuonna 1978 Helsingissä perustettiin Elävän musiikin yhdistys – ELMU. Päämääränä oli musiikkikulttuurin ja nuorison hyvinvoinnin edistäminen. Hyvin pian vastaavia yhdistyksiä perustettiin ympäri Suomea.
Lokakuussa 1986 kortesjärveläiset nuoret musiikkiaktiivit perustivat Kortesjärven seudun rockmusiikin ystävät nimisen yhdistyksen, joka lyhennettiin muotoon KÖRMY. Tavoitteet olivat samat kuin muillakin vastaavilla: tarjota esiintymismahdollisuuksia paikallisille bändeille sekä yleisen tylsyyden torjuminen.
Tämän artikkelin lähteenä on käytetty botniabeat.net sivustoa, josta löytyy kattavasti poprock-historiaa entisen Vaasan läänin alueen bändeistä, keikkapaikoista, medioista ja tekijöistä. Tiedot on kerännyt Jarmo ”Latvis” Latva-Äijö. Lisäksi muutamia KÖRMYLÄISIÄ tavoitettiin puhelimitse. Muistojen verestämisen lisäksi keskusteltiin myös yhdistyksen tulevaisuudesta.
Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Matti ”Watti Matti” Niemi ja myöhemmin Olli Turja. Janne Sankelo muisteli toimineensa sihteerinä.
–En kylläkään muista toiminko loppuun asti, mutta sen muistan, että Ollista tehtiin yhdistyksen ikuinen puheenjohtaja, naurahtaa Sankelo.
Vuosina 1986–1992 painettuna ilmaislehtenä ilmestynyt Botnia Beat kirjoitti KÖRMYSTÄ huhtikuussa 1987. Yhdistys oli onnistunut hankkimaan jo kolmisenkymmentä jäsentä ja etsi parhaillaan omia tiloja keikkojen järjestämistä ja kahvilatoimintaa varten. Haaveissa oli järjestää keikkoja Nuorisoseurantalolla, ”mikäli taantumus antaa perään”, Botnia Beatissa kirjoitettiin.

Kovia nimi klubilla
Klubi-iltoja järjestettiin sittemmin ravintola Etapissa. Paikallisista bändeistä iltamissa esiintyi vuosien mittaan muun muassa Zarab ja Street, mutta yhtyeitä saapui jopa yli maakuntarajojen.
–Muistaakseni bändejä tuli Oulustakin asti, muistelee Sankelo.
Teuvalaisen Truba & Durix duon Lauri Tähkä ja Simo Ralli nousivat reilu parikymmentä vuotta myöhemmin suureen suosioon nimellä Lauri Tähkä & Elonkerjuu yhtyeineen. Puheenjohtaja Turja kertoo tavanneensa vuosikymmenien jälkeen Elonkerjuu kitaristi Simo Rallin Hanoi Rocksin jäähyväiskiertueella Seinäjoen Rytmikorjaamolla. Turja kertoo Rallin muistaneen Etapin keikan.
–Hän muisti myös sen, ettei ravintoloitsija antanut lupaa tanssia, koska oli pääsiäinen, Turja naurahtaa.
Monista muistakin KÖRMYN tapahtumissa soittaneista tuli tunnettuja muusikkoja. Stake -bändistä muodostui myöhemmin Pauli Hanhiniemen yhtye Perunateatteri, lappajärveläisessä Filthy Asses -bändissä lauloi muuan Timo Kotipelto. Micke Björklöf puolestaan lauloi yhtyeessä nimeltä Taxi.
Kohtaamisia ja musiikkia
Ulkoilmatapahtumiakin järjestettiin. Ensimmäinen Körmyrock näki päivänvalon Kauhavan nuorisoseuran pihalla kesällä 1989. Äänentoistossa oli kauhavalainen Kimmo Ahola, joka myöhemmin tulisi kiertämään maailmaa muun muassa Nightwishin miksaajana. Samana vuonna järjestettiin Traktorirock-niminen talvitapahtuma Kortesjärven nuorisoseuralla. Toinen ja toistaiseksi viimeinen Körmyrock järjestettiin Kortesjärvellä kesällä 1991.
Turja muistelee jo KÖRMYN aktiivivuosina Kortesjärven väkiluvun olleen alle 3 000 ihmistä ja useat potentiaaliset rockin kuuntelijat olivat muuttaneet pois joko opintojen tai töiden perässä. Tapahtumat suunniteltiin siten, että pois muuttaneitakin olisi paikkakunnalla.
–Illat toimivat samalla hyvinä kohtaamispaikkoina ihmisille, joita muuten ei olisi tullut tavattua näin usein ja samalla näki hyviä bändejä, kertoo Turja.
KÖRMYN toimintaan kuuluivat myös nuorisotiloissa joka toinen perjantai pidetty Körmy-kahvila, sekä jalkapallojoukkue FC Körmy Kickels.
Herääkö toiminta henkiin 30 vuoden tauon jälkeen?
Turja kertoo toiminnan alkaneen hiipua keväällä 1996, kun opiskelut ja työelämä alkoivat viedä aikaa. Sivustolla Turja kuitenkin mainitsee Sankelon sanoneen, ettei yhdistystä ole koskaan haudattu. Sankelo ja Turja pudottavatkin yllätyksen: Ensimmäinen palaveri mahdollisesta uudesta tapahtumasta on tänä vuonna pidetty. KÖRMY revival on ollut jo suunnitelmissa.
–Kun kuulimme Sivuluisun avaavan ovensa tulipalon jälkeen, kävimme KÖRMYLÄISTEN kanssa keskusteluja nostalgiaillan järjestämistä poikien toiminnan tukemiseksi. Mitään ei ole kuitenkaan lyöty lukkoon, mutta keskusteluja on käyty, paljastaa Sankelo.
Myös Turja myöntää asian. Mukana palaverissa olivat myös Seppo Nuolikoski ja Jarkko Mattila.
–Jarkon kanssa puhuin viimeksi tänään, että pitäisi pohtia ajankohtaa, milloin KÖRMY revival voisi olla mahdollinen. Siitä on 30 vuotta, kun mitään toimintaa on ollut, joten kyllä nyt olisi aika järjestää taas jotain, sanoo Turja.
Jani Kielinen



