Toukokuun alussa Pääkaupunkiseudun Pohojalaaset -yhdistys vietti murreiltaa Etelä-Pohjalaisen Osakunnan eli Bottan juhlasalissa. Sali oli täynnä innokkaasti kuuntelevia – ja välillä kommentoivia pohjalaisia.
FT Teppo Ylitalo kuvaili väitöskirjansa pohjalta pohjalaisten murrealueen vakiintumista ja sitä, miten muun muassa Zachris Topelius loi pohjalaisista 1800-luvun puolivälissä kuvaa parhaina suomalaisina. Pohjoispohjalaiset erottuivat rauhallisina kauppiasluonteina, eteläpohjalaiset taas tappelunhaluisempina ja kiihkeämpinä.
Aino Alppinen
Kulttuurineuvos Jorma Aro ja suomen kielen emerituslehtori Antti Välimäki kuvailivat pohjalaismurteiden eroja. Isoäidille on esimerkiksi liuta erilaisia nimityksiä eri puolilla Pohjanmaata. Tyynismaan Martti (Kortesjärveltä lähtenyt) ja Helena (Evijärveltä) kuuntelemassa. Martti kertoi, että kun hän lähti kotoa vuonna 1969, äiti tilasi Järviseudun Sanomat ja sanoi, että pidä se tilaus voimassa. Nyt – 57 vuotta myöhemmin – tilaus on edelleen voimassa. Perheessä luetaan paperilehteä ja digiä. Ja lehti viedään vielä Martin sisarelle Mailalle luettavaksi.