Tämä kävi selväksi Lappajärven Halkosaaressa 2. toukokuuta järjestetyssä vuoden 1979 patokapinan muistelutilaisuudessa, jossa kapinaa muisteltiin parinsadan ihmisen voimin: miten väkeä oli rekrytoitu, kivien hakua, traktorilavojen täyttöä, kivien heittämistä jokeen, kapinasta seuranneita poliisikuulusteluita sekä seuraavan päivän mielenosoitusta. Yleisöstä muistettiin, että ensimmäisen kiven heitti paikallinen poliisi Ahti Takala, ja että nimismies ajoi sillalta ohitse, muttei tehnyt asialle mitään.
Juttu lyhyesti
Lappajärven Halkosaaressa 2. toukokuuta 2026 järjestetyssä patokapinan muistelutilaisuudessa lähes 200 osallistujaa muisteli historiallista, vuoden 1979 kansannousua järven pinnan säännöstelyä vastaan. Järven puolustamisen ajankohtaisuus nousi esille tilaisuudessa. Patokapinasta kerätään materiaalia vuoden 2029 kesäteatteriesitystä varten. Lue osallistujien muistoja jutun lopusta.
–Minulle tuli yllätyksenä, että patokapina toteutui niin nopealla aikataululla. Sitä oli pohdittu jo pari vuotta aiemmin, mutta kun Viljo Ahvenniemi Kärnästä ajaessaan totesi sillan kohdalla, että tilanne on kestämätön, asiat etenivät Ahvenniemen päiväkirjamerkintöjen mukaan nopeasti. Ahvenniemi soitti Lampin Matille perjantaina 27. huhtikuuta ja sunnuntaina 29. huhtikuuta järjestetyssä tapaamisessa päätettiin rakentaa pato 2. toukokuuta kello 21. Vappu meni väkeä rekrytoidessa, kiviä kerätessä ja traktoreita täytettäessä, kertoo Matti Ristinen.
Parituntinen nostalginen muistelutilaisuus vei kuulijan hetkellisesti vuoteen 1979, lappajärveläisten periksiantamattomuuteen ja siihen voimannäytökseen, millä järviseutulaiset ihmiset olivat valmiita puolustamaan omaa elinympäristöään asettumalla lakia vastaan.
–Kuka lähtisi nyt mukaan? tiedusteli Katja Kujala, ja nyökkäili hymyillen, kun lähes kaikki nostivat käden ylös. –Antti Tuuria lainatakseni, pidetään järvestä hyvää huolta, se on elävä olento.
Patokapinanäytelmän ensi-ilta juhlavuonna 2029
Tilaisuuteen puhujaksi kutsuttu Tuuri oli estynyt tulemaan paikalle, ja lähetti yleisölle lämpimät terveiset Ristisen välityksellä. Muistelutilaisuus alkoi sillan kupeesta, patokapinan muistolaatan edustalta, Ristisen lukiessa Antti Tuurin muistolaatan paljastustilaisuudessa vuonna 1996 pitämänsä puheen. 30 vuoden takaisessa puheessaan Tuuri kirjoitti, että muistolaatta on muistutus järven pinnan säätelijöille, ja että muistutus on tarpeen.
–Vedenkorkeus on suurin piirtein sama kuin patoa rakennettaessa. Tilanne ei liene muuttunut 30 vuodessa, kun nyt veden pintaa katsoo, Ristinen toteaa.
Muistelutilaisuus videoitiin jatkoa varten. Ristinen ja Kujala ovat suunnitelleet patokapinasta ja sen vaiheista kertovaa esitystä aktiivisesti vuoden ajan. Esitys kantaesitetään kesäteatterissa juhlavuonna 2029.
–Tärkeintä on saada tarinat talteen ja arkistoon. Keräämme materiaalia ja tämä on yksi mahdollisuus kuulla tarinoita patokapinasta, Kujala kertoo.
Padon purkaminen jäi tässä tilaisuudessa käsittelemättä, joten siitä ja muista muistoista voi kertoa lisää syksyllä Vimpelissä järjestettävässä muistelutilaisuudessa.
–Kansalaisopistoon on tulossa syksyllä kirjoittajakurssi, jossa voi käydä kirjoittamassa oman patokapinamuistonsa ammattilaisen avulla, kertoo Tuija Ahola.
Tilaisuuden järjestivät Tuotanto Ristinen, Lappajärvi-seura, Lappajärven kunta ja Halkosaari/MarcSound.
Vettä järveen tai verta nenästä! – Patokapinasta monta muistoa
Moni ihminen jakoi muistonsa ja kokemuksensa vuoden 1979 patokapinan ja mielenosoituksen tapahtumista.
Pitäjäneuvos Seppo Keskivinkka Itäkylästä kertoi keränneensä porukkaa, kivikuorman traktoriin ja viisi traktoria mukaan kapinaan.
–Minulle soitettiin ja pyydettiin keräämään porukkaa. Hyvin sain väkeä liikkeelle, Vimpelistäkin tuli kolme traktoria. Särkiniemen montulta haettiin lisää kiviä, kun loppuivat. Ei enää viitsinyt Itäkylään asti lähteä hakemaan. Seuraavana päivänä joku isompi tekijä tuli komealla, isolla mustalla autolla sillalle. Aukaisi peräkontin ja otti sieltä säkin, jossa oli muutama kivi. Katsoi ympärilleen, että varmasti kaikki näkevät, kun pudotti kivet jokeen.
Kauppias Kari Korkea-aho muistaa, että kyseessä oli Valion edustaja Arvo Tuokko.
–Muistan, kun hän kaupalla kertoi tapahtumasta. Hänellä oli mökki Kärnänsaaressa. Kapinassa oli hyvä henki, ja oli mukava kun sai iskeä kiviä jokeen. Hymyssä suin tehtiin kovasti töitä. Muistan kun maanantaina Kissankellossa Lampin Matti, Sallisen Seppo ja Haapasaaren Veikko olivat henkeä täynnä, että keskiviikkona lähdetään patoa tekemään. Luulin, että he vitsailivat, mutta totta he puhuivat. Kolmen päivän ajan kauppa-autojen kuljettajat levittivät sanaa ja puhuivat ihmisiä mukaan. Evijärven puolella tuli selväksi, että siellä ei kapinasta kannata puhua.
Keskivinkka jatkaa vielä kapinaa seuranneista poliisikuulusteluista.
–Vaasasta oli rikosetsivä, joka kuulusteli ja kysyi, onko tässä tehty rikos. Sanoin ettei ole tehty, kun nimismies ajoi kolme kertaa sillalta eikä tehnyt mitään. Jos se olisi ollut rikos, hän olisi meidät kaikki vanginnut. Takalan Ahti, joka oli poliisi, laittoi kuulustelussa kädet eteensä ja sanoi, että pistäkää minut rautoihin ensimmäisenä.
Joka pellon päässä traktori kivikuorman kanssa
Jouko Perälä muistaa osallistuneensa kapinaan tuomalla kiviä paikalle kuorma-autolla ja kasanneensa Särkiniemessä kaivinkoneella kiviä traktoreiden kyytiin.
–Muistan kun isäukko kertoi, että Niskaan tehdään pato. Olin sukeltanut siellä ja sanoin, ettei se onnistu, ettei siihen löydy niin paljon kiviä että se täyttyisi. Olimme rannikolla murskaamassa ja kun tulin kuorma-autolla kivikuorman kanssa Karvalaan, totesin, että joka pellon päässä oli traktori kivikuorman kanssa. Ajoin sillalle, kippasin kivikuorman muistolaatan kohdalle ja katsoin kun traktoreita tuli Kivipuron risteyksestä asti Halkosaareen. Ihmiset nousivat lavalle heittämään kiviä jokeen. Enolla oli kaivinkone Särkiniemessä, ja kun kivet loppuivat traktoreista, tein Särkiniemessä kuormia kaivinkoneella. Kuulosteluissa kysyin kuulustelijalta, että onkohan kukaan pystynyt tunnustamaan, niin hän kehui, että kyllä kaikki ovat tunnustaneet.
Vesihallituksen herrat saivat kuulla kunniansa
Ilkan toimittaja Heikki Korpimäki kertoi, että toimitukseen oli tullut kello 16 nimetön puhelinsoitto, jossa kerrottiin, että Niskan padolle Lappajärvelle pitäisi tulla toimittaja ja kuvaaja tänään kello 21.
–Kollegani Pekka Rajala ja Jussi Asu lähtivät paikalle ja tekivät jutun. Ilkka oli ainoa tiedotusväline, joka kapinasta raportoi heti seuraavana aamuna. Itse olin seuraavana päivänä tekemässä juttua Vesihallituksen tilaisuudesta kunnantalolla. Paikalla oli pääjohtaja Jaatinen ja muita johtajia. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan aika villi ja mielenosoitus räväkkä. Sisällä oli kiihkeä tunnelma, ja jotkut mielenosoittajat hyppivät pöydällä. Kalastaja Elias Salonpää kyseli, että mihin ovat kuhat kadonneet. Mieleen jäi Vettä järvestä tai verta nenästä -iskulause. Vesihallituksen herrat saivat kuulla kunniansa.
Laskeeko Jaatinen laulellen vesiä?
Lappajärven ala-asteen silloinen rehtori Raimo Lehtiniemi kertoo, että mielenosoitusmarssin järjestämiseksi tuli paineita, ja neuvotteluiden jälkeen rehtorit Risto Anttila ja Matti Pietilä päättivät, että marssille lähdetään.
–Yläasteella tehtiin kylttejä ja Vanhantuvan Reijo kertoi, että Oravan Leena joutui sensuroimaan poikain laatimia tekstejä. Yli 400 lasta ja nuorta lähti iltapäivällä kello 12 jälkeen johdetusti marssille kunnantoimiston eteen. Huomasin menomatkalla, että YLE oli kuvaamassa, ja meitä näytettiinkin illan uutislähetyksessä. Kouluväki ei muistaakseni mennyt sisälle, vaan asetuimme kunnantoimiston eteen. Se oli hyvin jämpti tilaisuus ja yksi iskulause on erityisesti jäänyt mieleen: Laskeeko Jaatinen laulellen vesiä? Seuraavana aamuna radion pääuutislähetys alkoi: Sadoittain kiviä ja kivikuormia työnnettiin Lappajärven luusuaan, joen alkupaikkaan Halkosaaressa.
”Tunnustan seisseeni kokouspöydällä.”
Lappajärven länsirannalta kotosisin oleva Tuija Matintupa muistaa lukioikäisenä menneensä kunnantalon sisälle.
–Ehkä keskikoulun puolelta ei sisälle menty, mutta lukiosta kyllä mentiin. Tunnustan seisseeni kokouspöydällä, kun vesipiiri piti kokousta. Velipoika edellisenä päivänä ehdotti, että lähdetään Niskan sillalle heittelemään kiviä. Mutta kun meillä olisi ollut 15 kilometrin mopomatka edessä ja olen iltauninen, niin ei lähdetty. Tämä on harmittanut 47 vuotta. Aamulla koulussa opettajat toivat tauluvärkkiä ja maalasimme iskulauseita, muun muassa Vettä järveen tai verta nenästä!
Marssilaulun sanat hakusassa. Muistatko niitä?
Kari Viita-aho muisteli laulua, jota marssilla laulettiin.
–Siinä taisi olla Jaakko Tyynelän sävel ja sanat.
–”Tyhjinä on kaivot, vettä ajaa vaimot. Kuka ottaa vastuun, kun kansa itse patoa ryhtyy laatimaan. Vesihallituksen huolena ei kalakansan kuolema. Tutkimatta meiltä jäisi turha juoksutus.” Näin se jotenkin meni. Kunpa joku muistaisi kaikki sanat ja vielä sävelenkin, mietti Anne Honkaniemi.
Patokapina yhdessä Koijärviliikkeen kanssa Helsingissä
Lappajärven patokapina ja mielenosoitus herätti valtakunnallisesti huomiota. Niin paljon, että Koijärviliikkeestä otettiin yhteyttä muutama päivä padon rakentamisen jälkeen.
–Kunnantalolle säännöstelyasioista neuvottelemaan tulleille vesihallituksen ihmisille haluttiin viedä viestiä mitä mieltä olimme järven tilasta. Olin mielenosoituksessa mukana, ja kun Koijärvikapinasta otettiin yhteyttä, minut lähetettiin Helsinkiin edustamaan tilaisuuteen. Olimme Kolmen Sepän patsaalla ja iltajuhlassa Helsingin vanhalla ylioppilastalolla. Sitä ei silloin tajunnut missä tilanteessa oli, mutta se on ollut hyvin sykähdyttävä hetki ja jäi mielenkiintoisena tapauksena mieleen, muistelee Tuija Ahola.
