Raakkuiltaa vietettiin maaliskuussa Pedersören kunnantalolla sekä etäyhteydellä. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry (PVY) ja Suomen luonnonsuojeluliiton (SLS) Pohjanmaan piiri.
Ähtävänjoen kalat ja helmet -hankkeesta ajankohtaista tietoa kertoi PVY:n toiminnanjohtaja Heli Jutila. Kolmivuotinen, laajapohjainen hanke on jatkoa Luonnonmukainen kalatie Ähtävänjoelle -hankkeelle.
Ähtävänjoen vesialueella tehdyllä eDNA-selvityksellä on tunnistettu alueella havaittujen kalalajien, simpukoiden ja rapujen monimuotoisuutta.
–Viime vuonna aloitetut järvitaimenen mätirasiaistutukset jatkuvat tänä vuonna. Mädin oletetaan kuoriutuneen rasioissa onnistuneesti, sillä löydetyt rasiat ovat olleet tyhjiä.
Istutuksien tarkoituksena on vahvistaa järvitaimenen kantaa alueella sekä tuottaa tietoa koskipaikkojen soveltuvuudesta vaelluskalojen lisääntymisalueiksi. Poikastuotantoalueiden kunnostuskohteiden etsintää on tehty Ähtävänjoessa, sivuhaaroissa sekä Savonjoella.
Hankkeessa pyritään vaikuttamaan kalatalousvelvoitteisiin ja tekemään patojen ohituksiin täydentäviä selvityksiä. Valuma-aluekuormituksen vähentämiseksi on järjestetty metsänhoitoyhdistyksille koulutusta parhaista valumavesien käsittelymenetelmistä ja ojituskäytännöistä.
Raakku tarvitsee vaelluskaloja
Ähtävänjoessa elää noin 1 400 aikuista jokihelmisimpukkaa eli raakkua, jotka ovat iältään reilusti yli satavuotiaita. Vielä 1980-luvun puolivälissä raakkuja oli noin 50 000 yksilöä. Syynä taantumaan ovat vesivoima ja veden laatu. Laji tarvitsee lisääntyäkseen vaelluskaloja kuten lohta tai taimenta.
ELY-keskus on istuttanut aiemmin Ähtävänjokeen noin tuhat raakkua. Lisäksi 50 000–70 000 glokidio-toukkavaiheista yksilöä kasvatetaan Ähtävänjoen yläjuoksulla.
Jyväskylän yliopiston professori Jouni Taskinen kertoi jokihelmisimpukkatutkimuksista ja lajin selviämisen haasteista.
–Pitkäikäinen raakku kärsii sukupuuttovelkaa ja häviää kokonaan, jos taimenen tai lohen vaellus joessa ei mahdollistu vaellusesteiden vuoksi.
Raakkujen luontaista lisääntymistä estää lisäksi hienojakoisen kiintoaineksen huuhtouma, joka tukehduttaa pienet raakun poikaset. Jokipohjan liettymistä aiheuttavat metsätalous, ojitukset, teiden rakentaminen ja ylläpito sekä maansiirto, maatalous, maankaivuu ja -muokkaus. Lisäksi muun muassa jätevedet, päästöt, happamuus, ravinteet ja torjunta-aineet vaikuttavat herkkään raakkulajiin haitallisesti.
–Raakkuja kannattaa suojella siksikin, että ne, kuten muutkin simpukkalajit, tuottavat tärkeitä ja hyödyllisiä ekosysteemipalveluita. Simpukat ovat tehokkaita suodattajia ja poistavat vedestä muun muassa bakteereita, kalaloisten toukkia ja kiintoainetta, totesi Taskinen.
Ähtävänjoen ekologinen tila on tyydyttävä
Natura-vesistöön kuuluvan Ähtävänjoen suojeluasioissa kuultiin SLS:n Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Marjo Lehtisaloa.
–Ähtävänjoen ekologinen tilaluokka on tyydyttävä, tavoitteena sille on hyvä. Suurin este sille on joen katkonaisuus eli vaellusesteet.
Käynnissä oleva Ähtävänjoen Vesivisio -yhteistyöhanke tavoittelee joen elvytystä. EU:n ennallistamisasetus velvoittaa jäsenmaita poistamaan vaellusesteitä.
LIFE Revives -hankkeen koordinaattori Lotta Mäkinen Lounais-Suomen elinvoimakeskuksesta esitteli netistä löytyvää Raakkuopasta Etelä-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle, johon on koottu vinkkejä ja ohjeita vesistöystävälliseen maatalouteen, metsänhoitoon ja muuhun toimintaan, jolla voi suojella raakkuja.
PVY ry:n projektikoordinaattori Noora Turtinen kertoi Omakala-sovelluksesta, jolla voi tehdä vapaa-ajan kalastuksen saalisilmoitukset.
–Kalansaaliin ilmoittaminen antaa tärkeää tietoa muun muassa taimenen esiintymisestä vesistöissä.
Raakkuillassa peräänkuulutettiin viranomaistoiminnalta tiukempaa linjaa etenkin mitä tulee jokivarsien suojavyöhykkeisiin. Kaikilta Ähtävän vesistön varren toimijoilta toivottaisiin enemmän ympäristövastuuta, myös asioissa, joita laki ei velvoita. Raakkujen säilyttäminen vaatii täydellistä kulttuurimuutosta vesistön tilan parantamiseksi.
Kaija Hurmerinta
