Tilaa uutiskirje Tilaa lukuaikaa Osta irtonumero Vaihda salasana Kirjaudu

Tilinteon aika – Mutta joulu ensin  

IMG
Maija Perälä.
IMG
Maija Perälä.
Lukuaika:
1–2 minuuttia

Gregoriaaninen kalenterivuosi lähenee loppuaan ja on tilinteon aika. Miten kulunut vuosi on mennyt? Tiliä ei ole syytä tehdä maailmanlaajuisesti tai valtakunnallisesti, vaan oman elämän kohdalla. Ei ole tarpeen syynätä toisten ihmisten epäonnistumisia, sillä ihmiskuntana olemme kaikki samassa sopassa. Ja sitä saa mitä tilaa, joten tarkkana siitä ketä sormella osoittelee. Saattaa ennen pitkään huomata sormen osoittavankin itseä. 

Uudenvuoden perinteisiini kuuluu kirjeen kirjoittaminen tulevan vuoden minälle. Sen jälkeen luen kuulumiset edelliseltä vuodelta ja teen tiliä omasta kehityksestäni ihmisenä. Tämän vuoden muisteleminen naurattaa jo tässä kohtaa, sillä kuluva vuosi on ollut pesukoneen vuosi. Parhaillaan on menossa viimeiset huuhtelut ja loppulinkous. Ulkoisesti tätä ei juuri huomaa, sillä elämän peruspalikat ovat pysyneet samanlaisina, mutta sisäinen muutos on ollut valtava. Itsetutkiskelun myötä syntyneet oivallukset ja henkinen kasvu kertoo, että en ole sama ihminen, joka tämän vuoden aloitti. Enkä ole vuodenvaihteessa sama ihminen, kuin tätä tekstiä kirjoittaessani. Loppulinkous tekee tehtävänsä.  

Joidenkin perinteiden mukaan uusi vuodenkierto on jo alkanut. Vanhoissa kulttuureissa, myös suomalaisessa, vuoden kierrossa on ollut neljä merkittävää, luonnon syklin mukaista juhlaa: kevät- ja syyspäiväntasaus sekä kesä- ja talvipäivänseisaus. Itselläni uuden vuodenkierron alku on kevätpäiväntasaus, kun uusi kasvukausi käynnistyy. Mutta myös syyspäiväntasausta ja kekriä, on pidetty vuoden päättymisen ajankohtana. Lähestymme kuitenkin keskitalven juhlaa, talvipäivänseisausta. Yhtymäkohtaa kristilliselle joululle löytyy, pakanallinen ja kristitty juhla eivät sulje pois toisiaan. Päinvastoin. Näkökulma on vaan hieman erilainen. Molemmissa juhlitaan syntymää, valoa, Vapahtajaa, ajanjakson päättymistä. Kun pitkän ja pimeän syksyn, martaan jälkeen koittaa hetki, joka vapauttaa meidät pimeästä. Kun päivä alkaa jälleen pidentyä ja valon määrä lisääntyä.  

Vuoden loppu on hiljentymisen, rauhoittumisen ja sisäänpäin kääntymisen aikaa. Siitä syystä tämä nykyinen amerikkalaisvaikutteinen krääsäjoulu ja tapahtumia pursuava joulunalusaika ei resonoi. Mässäilemme keinovalolla, sokerilla, ulkoisilla asioilla ja unohdamme pysähtyä kysymään itseltämme mitä vuoden päättyminen, uuden alku ja joulu merkitsee minulle? Miten teen valon juhlasta itselleni merkityksellisen?  

Maija Perälä  

Luitko jo nämä jutut?

Jaa Somessa

Jätä kommentti