TerapiaMessin yrittäjät Essi Mäki-Mantila ja Maiju Korkea-aho juhlivat kymmenettä toimintavuottaan syystäkin tyytyväisin mielin – kahden naisen rohkeasta päätöksestä perustaa oma yritys on kasvanut kymmenen toimintaterapeuttia työllistävä työyhteisö, jolla on toimitilat sekä Alajärvellä että Seinäjoella.
Mäki-Mantila ja Korkea-aho kertovat tutustuneensa uran alkuaikoina yhteisellä työpaikalla ja huomasivat pian jakavansa saman arvomaailman sekä tavan tehdä työtä. Kun oma yritys alkoi pyöriä mielessä, tuntui yhteinen polku luontevalta.
–Siinä vaiheessa meillä oli molemmilla työkokemusta takana jo useampi vuosi. Koska olemme molemmat harkitsevaisia, yrityksen perustaminen ei ollut mikään päähänpisto, vaan pitkän harkinnan tulos. Paras päätös oli ryhtyä yrittäjäksi yhdessä, toteavat Mäki-Mantila ja Korkea-aho.
Vuosien varrelle on mahtunut monia muutoksia. Byrokratia on lisääntynyt ja kirjaamiseen kuluu enemmän aikaa kuin ennen. Myös hallinnollinen työ on kasvanut, kun yritys on laajentunut. Ensimmäinen iso askel yritykselle oli omien toimitilojen hankinta Alajärvelle vuonna 2019. Samana vuonna palkattiin myös ensimmäinen työntekijä. Viime vuonna TerapiaMessi avasi toimitilat Seinäjoelle.
Kasvu on lähtenyt asiakkaiden tarpeesta ja ollut osin myös välttämätöntä.
–On kurjaa, jos asiakkaalle joutuu sanoa, että pystymme ottamaan sinut vastaan vasta puolen vuoden päästä – varsinkin kun tietää, että asiakas on yleensä siinä vaiheessa käynyt jo vähintään vuoden myllyn läpi, jotta on saanut diagnoosin ja maksusitoumuksen tai palvelusetelin kuntoutukseen. Nyt pystymme vastaamaan tarpeeseen kohtuullisessa ajassa, vaikka kieltämättä tarpeita kasvuun olisi yhä, sanoo Korkea-aho.
Toimintaterapia on käsitteenä laaja, joten Mäki-Mantila ja Korkea-aho ovat kiteyttäneet sen ajatukseen: toimiva arki – mielekäs elämä.
–Toimintaterapia on kuntoutusta, jonka avulla pyritään mahdollistamaan ihmiselle mahdollisimman hyvä toimintakyky niissä asioissa, joita hän haluaa tai tarvitsee tehdä arjessaan. Koska arki on jokaiselle erilainen, eivät myöskään tavoitteet voi olla valmiiksi määriteltyjä. Työ lähtee aina siitä, mikä asiakkaalle on merkityksellistä.
Kasvupotentiaalia löytyy yhä
TerapiaMessin toiminnan yrittäjät kertovat aina olleen vahvasti arvopohjaista. Arvot ohjaavat kaikkea tekemistä: asiakas kohdataan tasavertaisena oman elämänsä asiantuntijana, yhteistyötä tehdään läheisten ja verkostojen kanssa, osaamista kehitetään jatkuvasti ja ennen kaikkea huolehditaan omasta ja työntekijöiden hyvinvoinnista.
–Hyvinvoiva terapeutti antaa laadukasta terapiaa, yrittäjät kiteyttävät.
–Meille on löytänyt valtavan osaavia terapeutteja töihin, jokaisella hieman erilaisia erikoistumispolkuja. Se on mahdollistanut meille monenlaista tuotteistamista.
Kasvupotentiaalia yrittäjien mukaan riittää.
–Kyllä meillä haaveissa olisi olla tulevaisuudessa Etelä-Pohjanmaan suurin toimintaterapian palveluntuottaja, kiteyttävät Mäki-Mantila ja Korkea-aho.
TerapiaMessi juhlii kymppivuosia avoimien ovien merkeissä 8. lokakuuta kello 12–17.30 välisen ajan.
–Meihin ja toimitiloihin voi tulla matalalla kynnyksellä tutustumaan, samalla nauttia kakkukahvit. Ja arvontaa on tietysti myös, lupaavat yrittäjät.














