VIMPELILÄISEN rockbändi Mauno Henriksin 25-vuotisjuhlakiertue starttaa Sääksjärven nuorisoseurantalolta lauantaina 22. helmikuuta. Alun perin terapiabändiksi koottu porukka soitti omaksi ilokseen sellaista musiikkia, mitä miehet itse tykkäävät kuunnella ja soittaa. Settilista koostuu pääosin 70–90-luvun suomenkielisestä rockista, mutta mukaan mahtuu myös Finn hitsejä, Poplareita ja jokunen englanninkielinen kappale.
–On siellä muutama naislaulajankin biisi mukana. Soitetaan melkein alkuperäisten sovitusten mukaan, mutta punkhenkisesti. Tempot on nopeampia ja saundit vähän raskaampia, kuvailee bändiä kasaamassa ollut rumpali Markus Mäenpää.
–Aluksi oli ajatuksena, että kunhan silloin tällöin kokoonnutaan ja soitetaan. Ettei tarvi välttämättä keikkailla joka viikonloppuna. Sitten kun Mika tuli mukaan, niin alkoi tulla enemmän keikkaa, kertoo bändin kitaristi Petri Mäenpää.
–Petrin kanssa tunnetaan Poplareista ja hän pyysi mukaan laulamaan. Ihan alusta asti en ollut mukana, mutta ekoilla keikoilla kyllä, muistelee laulaja Mika Vanhamäki.
Bändin nimi juontaa juurensa 90-luvun suosikkikanavaan Radio Mafiaan, Alivaltiosihteeri-ohjelmaan ja edesmenneeseen presidenttiin Mauno Henrik Koivistoon.
–Ekoilla keikoilla bändillä ei ollut vielä nimeä, Mauno Henriks tuli vuonna 2001. Oli mietitty sitä Poplareille ja se jäi tuonne muistiin. Se oli joku Alivaltiosihteeri-juttu radiossa. Kyllä siihen liittyi myös kitaristilegenda Jimi Hendrix ja presidentti Koivisto.
Viiden vuoden keikkatauko päättyy juhlakiertueeseen
Bändin jäseniä yhdistää vimpeliläisyys, huumori, rakkaus musiikkiin ja halu kokoontua ystävien ja hyvän musiikin parissa.
–Mitäs sitä muutakaan viikonloppuna tekis, toteaa bändin tuorein jäsen, ennen korona-aikoja mukaan tullut kosketinsoittaja Tapio Mässbacka.
–Tavalla tai toisella ollaan vimpeläisiä, treenikämppä on Peltokankaalla. Tulin bändiin tuuraamaan alkuperäistä basistia Siirilän Jannea. Ensimmäiset keikat soitin 2003, joten yli 20 vuotta on tullut oltua mukana, bändin basisti Jukka Kivinen kuvailee.
Muutaman keikan vuodessa tekevä bändi on ollut yli viisi vuotta keikkatauolla.
–Ei olla mikään keikkailubändi, ennen koronaa tehtiin muutama keikka vuodessa. 2019 on soitettu edelliset keikat eikä hirveän montaa kertaa olla treenattu sen jälkeenkään. Nyt on parit treenit alla, mutta soittorutiini on vielä vähän hakusessa. Kyllä sitä miettii onko meidät unohduttu, kun ei olla hetkeen keikkailtu. Että löytääkö yleisö vielä samalla tavalla keikalle kuin ennen, miehet pohtivat.
Sääksjärvellä Mauno Henriks on esiintynyt ennenkin, viimeksi kuusi vuotta sitten.
–Siellä on hyvä pienen kyläyhteisön meininki ja hyvät fasiliteetit soittajille. Luvassa on kaikille jotakin, sellainen suomipläjäys. Biisit on kaikille tuttuja, yleensä yleisö laulaa mukana ja tanssii sen mitä voi.
Juhlavuotiskiertueen toinen keikka kuullaan pääsiäislauantaina Vimpelin Völjyssä. Kesän ja syksyn keikkatilanne on vielä auki.
– Jos kysyntää on, niin lähdetään keikalle. Völjyssä on oltu varmaan 20 pääsiäistä, se on perinteinen veto.
Mauno Henriks esiintyy Sääksjärven nuorisoseurantalolla lauantaina 22. helmikuuta.

Luitko jo nämä?
InBody-mittaus antaa motivaatiota elämäntapamuutokseen ja treenaamiseen – Järviseudun sanomat
Vedolle tappio Forssassa – Järviseudun sanomat
Lääkkeiden saatavuusongelmat kuormittavat paitsi apteekkia, myös lääkäreitä – Järviseudun sanomat














