TANSSIMUUSIKON työstä aikoinaan haaveillut alajärveläinen Jarkko Yli-Sikkilä ei uskonut, että haave toteutuisi vielä hänen ollessaan viisikymppinen. Soiva Orkesterin kanssa keikkaileva Yli-Sikkilä on Suomen työllistetyimpien artistien joukossa ja julkaisi tänä kesänä myös ensimmäisen levynsä Olen saanut kaiken.
–Aiemman työelämän aikana kävi monesti mielessä miltä keikkailevan muusikon arki
tuntuisi, ja haaveeseen liittyi myös oman levy. Kaikki tähdet ovat olleet kohdallaan, että nuo
ääneen lausumattomat haaveet ovat toteutuneet.
Nykyään työ keikkamuusikkona on tullut tutuksi, sillä Jarkko tekee bändinsä kanssa lähes
200 keikkaa vuodessa.
–Alussa ei suuria odotuksia ollut. Ajateltiin poikien kanssa, että katsotaan voisiko tästä
tulla jotain. Mietittiin, että noin 5–6 keikkaa kuukaudessa pitäisi tekemisessä hyvää rutiinia
yllä. Ne realiteetit olivat tiedossa, että samoista töistä kilpailee kovia tekijöitä ja työsarkaa
riittää, kun tunnettavuutta ei ollut. Ei tässä nuoruusvuosien keikkailuista ollut hyötyä. Harva
muistaa enää niiltä ajoilta.
Yli-Sikkilä keikkaili 90-luvulla eri kokoonpanoissa, mutta varsinaista läpimurtoa ei silloin
tullut. 2000-luvun alussa hän muutti pääkaupunkisedulta takaisin Alajärvelle. Silloinen työ-
ja elämäntilanne sai jättäytymään pois musiikin parista.
–Koin, että lapsiperheen sekä silloisen työn ja keikkailun yhdistäminen oli liian haastavaa.
Olin lopulta noin kymmenisen vuotta lähes kokonaan poissa musiikkikuvioista. Kipinä
musiikkiin eli ja pysyi yllä satunnaisia keikkoja tekemällä.
Yli-Sikkilälle musiikki on aina ollut tärkeää ja elämässä läsnä pienestä pitäen.
–Meillä on musikaalinen suku varsinkin isän puolelta. Lapsuudenkodissa laulettiin ja
kuunneltiin paljon musiikkia. Musiikki on aina ollut kiinnostuksen kohteena. Kiinnostuksen
takia olisin varmasti oppinut soittamaankin vaikka mitä, mutta olin laiska harjoittelemaan.
–Harjoittelu tai koulunkäynti ei oikein ollut mun juttu. Olin vilkas lapsi ja ehkä vähän
erilainen nuori. Teini-iässäni oli valoillaan hevibuumi, mutta minulle iskelmämusiikki kolahti
kovaa jo 13–15-vuotiaana.
Rumpujen soitto kiinnosti, mutta laulajan homma vei mennessään
ENSIMMÄISET julkiset esiintymiset Yli-Sikkilä teki jo 80-luvun lopulla ja laulajaksi hän
ajautui vahingossa.
–Tutustuin noihin aikoihin muusikkoon, jolla oli rytmikone ja hän soitti koskettimia. Hän itse
ei halunnut laulaa ja pyysi minua mukaan laulajaksi. Tehtiin yhdessä jokunen hääkeikka ja
esiinnyttiin muutamissa tansseissa.
Armeijan jälkeen Yli-Sikkilä meni bändikerhoon opettelemaan rumpujen soittoa ja päätyikin laulajaksi.
–Soittimena rummut kiinnostivat ja tarkoitus oli opetella niitä enemmänkin. Bändissä
kuitenkin oli jo rumpali. Koska kukaan muu ei halunnut laulaa, päädyin laulajaksi. Sitten kävi niin, että erään toisen soittoporukan laulaja ei päässytkään sovitulle keikalle ja he
keksivät pyytää minut mukaan. Siihen bändiin sitten jäinkin ja keikkailtiin yhdessä ympäri
maakuntaa.
Siihen aikaan 90-luvulla tanssikulttuuri oli voimissaan. Silloin keikkapaikkoja oli paljon,
kuten työväentaloja, nuorisoseurantaloja ja ravintoloita. Myös maakuntabändejä oli paljon
ja nuoret harrastajat pääsivät niiden mukaan oppimaan.
–90-luvulla tulivat myös isot viihdekeskukset hienoine ohjelmineen, joille pienempien
toimijoiden oli lähes mahdotonta kilpailla. Nykyäänkin tanssimusiikkigenreen mukaan
haluavia nuoria harrastajia on, mutta heille ei tarjoudu enää samanlaista mahdollisuutta
päästä esiintymään ja tutustumaan alaan. Tuntuu, että jonkinlainen ”kisälli-oppipoika” –
perinne on katkeamassa, kun mukaan tulevan pitäisi olla heti valmis paketti. Olen
kiitollinen, että itse pääsin aikoinani kokemaan ja näkemään myös tanssilavakulttuurin
vielä niin sanottuna vanhana hyvänä aikana.
“Tuntuu, että nyt olin tälle valmis”
PITKÄN tauon jälkeen takaisin tanssimusiikin pariin.
Elämän varrella Yli-Sikkilän mukana kulkenut haave työstä musiikin parissa eli ja voimistui, mitä enemmän ikää tuli. Hän toivoi, että vielä joskus pääsisi näyttämään kyntensä.
–Tuntuu, että nyt olin tälle valmis ja elämäntilanne oikea. Nautin työstäni suuresti ja olen
kiitollinen siitä, että elämä vielä tarjosi eteen tämän uuden mahdollisuuden.
Keikkakalenterin osalta ensi vuosi näyttää hyvältä. Orkesterin suosion salaisuuksina Yli-
Sikkilän mukaan lienee vahva side perinteiseen tanssimusiikkiin, vuorovaikutus yleisöön
sekä aitous niin lavalla kuin sen ulkopuolella.
Raskas keikkatyö vaatii paljon ja hyvinvointiin pitää panostaa.
–Fysiikan merkitys kasvaa. Lepohetket käytetään oikeasti lepoon eikä mennä keikan jälkeen yökerhoon niin kuin joskus ennen. Keikan jälkeen nukkumaan ja aamulla lenkille.
Unelmatyössäkin on huonoja päiviä.
–Totta kai välillä väsyttää tai ketuttaa. Se kuuluu jokaisen elämään. Joskus tuntuu, ettei
ääni kulje kuten toivoisi, mutta ei sellaisten asioiden kuulu näkyä lavalla. Tanssijalle ja
kuuntelijalle ilta on ainutkertainen kokemus ja meidän tehtävämme on tehdä siitä sellainen.
Jarkko ja orkesteri jäävät joulutauolle 16. joulukuuta ja palaavat takaisin töihin tammikuun
alussa. Joululomalla Yli-Sikkilä viettää aikaa perheensä kanssa, nauttii kotona olosta,
laittaa ruokaa ja kuuntelee joulumusiikkia.
–Perheidemme ja taustajoukkojen tuki on minulle ja koko ryhmällemme tärkeää. Ei tämä
muuten onnistuisi. Täytyy kiittää työnantajaamme Gramofoni Oy:tä sekä erityisesti Juha
Saarelaa. Hän antoi meille mahdollisuuden, lähti myymään meitä ja uskoi meihin, vaikka
muut eivät mahdolliseen suosioomme uskoneet. Ilman Juhaa tuskin olisimme tässä
pisteessä.
Aiheesta aiemmin julkaistua:
Kolme Tanssin tähdet: vuoden miesartisti -kärkiviisikosta on järviseutulaisia – Järviseudun sanomat
Lähtisitkö-musiikkikomedia valloittaa Lappajärven kesäteatterin kesällä 2025 – Järviseudun sanomat
