EVIJÄRVEN Kirkonkylän ja Särkikylän kouluilla käynnistyy lukumummi- ja lukuvaaritoiminta torstaina 20. helmikuuta pidettävällä MLL:n järjestämällä perehdytyksellä. Lukumummit ja -vaarit toimivat vapaaehtoisina kouluissa edistäen lasten lukusujuvuutta. Toimintamallin on kehittänyt Niilo Mäki Instituutti yhteistyössä MLL:n Järvi-Suomen piirin kanssa.
–Alkuopetuksen tarpeista lähti ajatus liikkeelle. Idea ei kuitenkaan ole uusi, sillä noin seitsemän vuotta sitten meillä oli koulumummoja auttamassa lukemisessa ja käsitöissä. Toiminta hiipui hiljalleen, mutta koronan myötä yhteistyö muihin tahoihin loppui kokonaan, kertoo Evijärven MLL:stä toimintaa käynnistämässä oleva esiopetuksen opettaja Marika Lammi.
Noin kerran viikossa olevissa lukutuokioissa lukumummit ja -vaarit lukevat yhdessä niiden 1.–6.-luokkalaisten lasten kanssa, jotka tarvitsevat lisätukea lukemiseen. Lukutuokioissa luetaan lapsen kanssa mieleistä ja sopivan tasoista kirjaa samalla kirjasta ja lukuharrastuksesta jutellen. Luokanopettajan ja vapaaehtoisen välinen yhteistyö on tärkeää, sillä tuokiot ajoittuvat koulupäivän ajalle ja ne sovitellaan luokan lukujärjestykseen ja vapaaehtoisen aikatauluihin sopivaksi.
–Lukumummin ja -vaarin tuleminen tänne on positiivinen ja hyvä asia. Tässä on ajatuksena myös sukupolvien välinen kohtaaminen. Halutessaan vapaaehtoinen voi toimia apuna myös käsityötunneilla.
Kaikki keinot käyttöön lukemiseen innostamisessa
LUKUMUMMI- JA -VAARITOIMINNAN tärkein tehtävä on rohkaista ja innostaa lapsia lukemisen pariin. Toiminnan tavoitteena on edistää lapsen lukusujuvuutta ja tukea sanavaraston kasvua.
–Lukeminen on ollut viime aikoina kovasti otsikoissa, ylemmilläkin luokilla on lukemisen haasteitä. Meillä Evijärvellä on hyvä suhtautuminen lukemiseen. Vapaaehtoisen lukukerhon lisäksi teemme aktiivista yhteistyötä kirjaston kanssa. Oppilaiden kanssa käydään kirjastossa säännöllisesti ja eskareille on kerran kuussa kirjaston järjestämä satutuokio.
Lukumummit ja -vaarit ovat vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita, luotettavia aikuisia, jotka haluavat antaa aikaansa lapsille. Vapaaehtoiset lukumummit ja -vaarit saavat perehdytyksen tehtävään ja tarjolla on myös vertaistukea muilta vapaaehtoisilta. Evijärven perehdytys järjestetään Kirkonkylän koululla torstaina 20. helmikuuta kello 15–17. Perehdytykseen ovat tervetulleita kaikki toiminnasta kiinnostuneet aikuiset kuntarajoista riippumatta. Tarkempia tietoja toiminnasta ja perehdytyksestä saa Evijärven MLL:ltä.
Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä jutut
Konfettitykit pamahtivat Evijärven wanhojen 2025 päätteeksi – Järviseudun sanomat