OTSIKON kysymys toistui jokseenkin usein ainakin Lappajärven itärannalla Pyhälahdessa 1960-luvulla. Harvoin oli syytä olla lähtemättä, ja niin sitä mentiin vaikkapa ongelle Navettakarille, Ellankarille, Pikkusaaren päähän tai Viitaniemen ruohikon päähän. Ankkuria sanottiin vinnariksi ja sen virkaa toimitti pitkulainen, isohko köyden päähän solmittu kivi. Joskus heitettiin muutama verkko Ahoniemen päähän ja viriteltiinpä toisinaan pitkäsiimakin, joka olikin erikoisen jännittävää, sillä saaliiksi saattoi tulla niin ahvenia, haukia, kuhia kuin lahnoja ja särkiäkin.
Syksyn tullen onkireissut tietysti jäivät ja silloin odoteltiin muikun kutua, joka tapahtuu juuri ennen jäitten tuloa. Muikun pyyntiin käytettiin niin sanottuja pumpuliverkkoja, jotka eivät kovin kummoisia pyyntivälineitä olleet. Muistan, kuinka ensimmäinen nailonverkko hankittiin ja siinä oli muikkuja niin paljon, ettei sitä tahtonut jaksaa nostaa veneeseen. Muikkuja paistettiin ja halstrattiin syötäväksi ja niitä suolattiin talveksi nelikollinen aittaan, josta niitä aina haettiin ruokapöytään.
Yhtenä syksynä 60-luvun lopulla tulikin sitten melkoinen yllätys, kun muikkuverkot olivat aamulla nostettaessa täynnä limaista levää. Asia selittynee sillä, että 60-luvulla taloihin alettiin rakentaa sisävessoja ja ainahan likavedet johdettiin saostuskaivon kautta järveen. Lähistöllä oli myös pesula, jolla silläkin oli varmaan oma osuutensa järven ravinnepitoisuuden kasvuun ja sen myötä leväkasvuston räjähdysmäiseen lisääntymiseen.
JÄRVEN jäätymistä odotettiin malttamattomana, jotta päästäisiin rantajäille luistelemaan. Joskus kokeiltiin nuijia kalojakin matalista lahdista. Kalat näkyivät ohuen, kirkkaan jään läpi ja kun kalan kohdalle iski napakasti puunuijalla, kala taintui ja se oli helppo napata saaliiksi. Ainahan sitä joku mulahti jäihin jonkun puron tai lähteen kohdalla ja vaatteet kuivateltiin sitten nuotiolla, kun kotiin ei tohdittu märissä vaatteissa mennä. Joskus koko järvi jäätyi peilisileäksi ja silloin luisteltiin pitkin järven selkää Vasikkasaareen, Kuusisaareen ja jopa aina Selkäsaariin asti.
Aika varmaan kultaa muistot, mutta harvoin taitaa enää olla kunnon luistelujäitä. Ongella käynnit on jääneet eikä niitä karejakaan enää löydä, kun merkit on muuttuneet. Verkkoja tulee laskettua kuitenkin ja vakaa aikomus on laskea ensi kesänä pitkäsiima. Sitä on mukava odotella.
Heikki Salmela
