Kauppakamarikysely: Joustavuus eteläpohjalaisten yritysten suurin kilpailuetu – konkreettisia toimia osaamisperustaisen maahanmuuton helpottamiseksi tarvitaan

Osaamisperusteista maahanmuuttoa tulee helpottaa, todetaan Keskuskauppakamarista.
Osaamisperusteista maahanmuuttoa tulee helpottaa, todetaan kauppakamarista.
Osaamisperusteista maahanmuuttoa tulee helpottaa, todetaan Keskuskauppakamarista.
Osaamisperusteista maahanmuuttoa tulee helpottaa, todetaan kauppakamarista.

Lähes puolet kauppakamarien jäsenyrityksistä kertoo osaavan henkilöstön olevan heidän merkittävin kilpailuetunsa. Muina kilpailuetuina yritykset kokevat joustavuuden ja teknologiset ratkaisut.

Kauppakamarit pyysivät tammikuussa jäsenyrityksiään nimeämään yhden asian, jonka näkevät yrityksensä kilpailuetuna. Kyselyyn vastanneista eteläpohjalaisista yrityksistä 41 prosenttia nimesi joustavuuden, kun muualla maassa osaava henkilöstö oli yrityksen suurin kilpailuetu 46 prosentilla. Etelä-Pohjanmaalla 35 prosenttia vastanneista yritysedustajista nimesi osaavan henkilöstön yritykselle toiseksi tärkeimmäksi kilpailueduksi. Valtakunnallisesti yrityksistä 29,3 prosenttia pitää joustavuutta ja 13 prosenttia teknologisia ratkaisuja kilpailuetuna.

Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Tomi Kohtanen pitää nyt saatuja lukuja mielenkiintoisina ja samalla aika odotettuina.

–Etelä-Pohjanmaalla on paljon kotimarkkinoita palvelevia alihankintayrityksiä, joiden kilpailuetu markkinoilla perustuu joustavuuteen ja kykyyn palvella asiakkaita paremmin kuin muut. Eteläpohjalaisyritykset toimittavat sovitut tuotteet oikeaan aikaan sovitulla laadulla, joten joustavuus tarvitsee seurakseen myös luotettavan ja osaavan henkilöstön, Kohtanen jatkaa.

–Etelä-Pohjanmaa on ollut maan korkeimman työllisyyden maakuntia jo vuosia, ja työvoimasta on ollut monilla aloilla jatkuvaa pulaa. Taantuma helpottaa osaajapulaa joissain yrityksissä vain tilapäisesti, joten nykyisistä osaajista halutaan pitää kiinni ja uusia tarvitaan turvaamaan yritysten kasvu ja menestys myös tulevaisuudessa, Kohtanen summaa.

Osaavat työntekijät ovat suomalaisten yritysten kilpailuetu

–Osaavat työntekijät ovat suomalaisten yritysten kilpailuetu. Yritykset pitävät työntekijöitä suuressa arvossa ja tunnistavat, että ilman ammattitaitoista ja sitoutunutta henkilöstöä ei menestystä tai kasvua synny, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.

Kauppakamarin syksyllä tekemän osaajakyselyn mukaan 62 prosenttia eteläpohjalaisista yrityksistä kokee edelleen osaajapulan hyvin vahvana. Myös tuoreimmasta kyselystä selviää, että vaikeasta suhdannetilanteesta huolimatta yli neljännes vastanneista yrityksistä kokee ammattitaitoisen työvoiman puutteen rajoittavan yrityksen toimintaa.

Mainos

­–Missään tilanteessa meillä ei olisi varaa siihen, että osaajapula muodostaa esteen suomalaisten yritysten kasvulle ja menestykselle. Ilman osaamisperustaisen maahanmuuton kasvattamista tämä haaste ei ratkea. Väestön ikääntyminen ja työikäisen väestön vähentyminen tulevat vaikeuttamaan tilannetta entisestään, sanoo Pulkkinen.

Osaamisperusteisen maahanmuuton helpottamista nopeutettava

Nykyisessä hallitusohjelmassa työperusteinen maahanmuutto tunnistetaan Suomen talouskasvun kannalta keskeiseksi asiaksi, mutta toimenpiteet ovat toistaiseksi keskittyneet enemmän maahanmuuton rajoittamiseen ja hallintaan.

–Hallitusohjelmaan kirjatut toimenpiteet osaamisperustaisen maahanmuuton helpottamiseksi tulee käynnistää pikimmiten. Niiden lisäksi tarvitaan rohkeutta päättää myös uusista toimista, joilla osaamisperusteista maahanmuuttoa tehokkaasti helpotetaan ja yhteiskunnan vastaanottavuutta lisätään, sanoo Pulkkinen.

Keskuskauppamari on ehdottanut, että oleskelulupien käsittelyä tulisi nopeuttaa viikkoon ja maahantuloa helpottaa esimerkiksi työnhakuviisumilla. Työnhakuviisumin turvin potentiaaliset työntekijät voisivat tavata työnantajia ja sopivan paikan löydyttyä aloittaa työt välittömästi.

–Tällä hetkellä lupien käsittely muodostaa tarpeettoman pullonkaulan, joka hidastaa suomalaisten yritysten mahdollisuutta hyödyntää Suomen rajojen ulkopuolella olevien asiantuntijoiden osaamista. Nopeat ja sujuvat lupaprosessit sekä työnhakuviisumi olisivat kansainvälisille osaajille myös selkeä viesti siitä, että he ovat Suomeen toivottuja ja tervetulleita, sanoo Pulkkinen.

Kauppakamarien kysely tehtiin 10.-12.1.2024 ja siihen vastasi 1582 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden. Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin jäsenistöstä 16 prosenttia vastasi kyselyyn.

Aiheeseen liittyviä juttuja, jotka meillä on julkaistu aiemmin

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.