ALAJÄRVELLE salibandyn toi mukanaan pietarsaarelainen Kristian Hiltunen, muistelee Tuomo Pollari. Aiemmin oltiin pelattu aktiivisesti muun muassa kaukalopalloa. Innostus uuteen lajiin levisi nopeasti.
–90-luvun alkuvuosina täältä osallistuttiin gospelturnauksiin ja sitten osa mukana olleista halusi lähteä sarjaan. Hieman ennen oli perustettu SPV Seinäjoelle ja moni kävi Alajärveltäkin siellä pelaamassa. Oma seura perustettiin 1995.
Joukkueita miesten rinnalle tuli lisää junioreista, joita pelasi ikäluokissa C, B ja A sekä naisten joukkue. Koska Alajärvellä ei ollut tarpeeksi suurta salia, kaikki pelit järjestettiin Vimpelin liikuntahallilla.
Pollari muistelee, kuinka ensimmäistä Vimpelissä pidettyä turnausta varten Vesalan höyläämön hallissa Koskenvarrella tehtiin vanerista kaukalo. Se koottiin levyistä tukien ja saranoiden avulla.
–Se oli hieman vajaamittainen, 35 kertaa 20 metriä, koska sinne ei mahtunut täysikokoista. Levy oli o9-millistä ja sen reuna vähän terävä. Tuli sanomista, kun siihen kaaduttiin. Olihan se vähän vaarallinen, kun siinä oli tiiliskiviä painona, että se pysyy pystyssä, mutta Seinäjoella oli samanlainen. Jos joku kaatui ja laita meni rikki, piti lyhentää kaukaloa, koska ei ollut varapaloja ja odottaa seuraavalle viikolle, että joku sai tehtyä lisää paloja. Aloimme kerätä mainoksia muovisen kaukalon hankkimiseksi ja siihen yritykset lähtivätkin innolla mukaan. Nyt se kaukalo on yläkoulun salissa käytössä.
Väkeä oli lajin ympärillä runsaasti, mutta kävi niinkin, että kun talven aikana harjoituksissa kävi 34 eri pelaajaa, seuraavana syksynä ei meinattu saada joukkuetta kasaan, kun pelaajat lähtivät opiskelemaan, armeijaan tai muuttivat työn perässä.
Järviseudulta on noustu maajoukkueisiinkin
UUTEEN nousuun lähdettiin 2000-luvun alussa, jolloin mukaan tuli uusia kasvoja muun muassa Vimpelistä.
Pollari oli mukana toiminnassa valmentaen junioreita, pelasivathan omat pojat Matti ja Sakari salibandyä, Matti jatkoi SC Alajärven jälkeen Nurmossa sekä Seinäjoella ja pelasi junioreiden maajoukkueessakin.
–Joukkueita oli sarjassa mukana harvakseltaan, joten pelireissut olivat pitkiä. Oulussa asti käytiin pelaamassa, Pollari muistelee.
–Parhaimmillaan oltiin Helsingissä kahteen kertaan lopputurnauksessa ja pudottiin niukasti mitalipeleistä. Ikäluokat olivat pieniä ja kilpailu lajien välillä oli kovaa. Moni harrasti useampaa lajia eli tärkeiden pelien aikana aina oli jossakin muualla.
Alajärveläisen ensimmäisen aallon salibandypelaajista Jani Ahonen nousi Liigaan ja voitti Euroopan mestaruudenkin vuonna 1995.
–Hän oli nuorten esikuva. Muita korkeammalle tasolle nousseita pelaajia edellä mainittujen lisäksi ovat olleet muun muassa Sivulan Erno, joka pelasi Kuopiossa vielä muutama vuosi sitten, Pitkäsen Ville pelasi SPV:ssä, ehkä liigaakin, sekä Pollarin Miika ja Valtteri Honko, jotka pelasivat vielä viime kaudella Jymyssä.
“Ei niitä kukaan osta” – salibandymailojen historia käynnistyi Boden 3000:sta
SC ALAJÄRVEN sihteeri/aktiivi Mika Valpas on ollut toiminnassa mukana lähes alusta alkaen, vaikka ei seuran perustamiskokoukseen osallistunutkaan. Hän muistelee, kuinka nyt jo puretulla kuplahallilla pidettiin harjoituksia joskus 1980-90-lukujen taitteessa.
–Alkuperäiset sählymailat olivat kuin kuminauhoja, taipuivat mutkalle kun vartta painoi. Hankaniemen Jukan kanssa ostettiin Yli-Ollin Ristolta ensimmäiset salibandymailat. Risto tilasi niitä kaksi, sanoi ettei enempää kannata ottaa varastoon, kun ne ovat niin kalliita, ei niitä kukaan osta. Malli taisi olla Boden 3000. Pian sen jälkeen alkoi tulla parempia mailoja muillekin ja Alajärvellä niitä on myyty sen jälkeen tuhansia kappaleita.
–Paljon on väkeä seuran toimintaan vuosikymmenten aikana osallistunut. Alkuperäisistäkin pelaajista vielä muutamat ovat aktiivisesti lajin parissa ainakin höntsän merkeissä.
Rakkaudesta salibandyyn jo neljättä vuosikymmentä
KIMMO POLLARI oli perustamassa Seinäjoen Peliveljiä vuonna 1994 ja hänet nimettiin tammikuun alussa järjestetyssä tilaisuudessa seuran Hall of Fameen kolmen muun pitkän linjan toimijan kanssa.
Pollari on järviseutulaisissa salibandypiireissä tuttu hahmo: hän oli muun muassa setänsä Teijo Pollarin apuna valmentamassa SC Alajärven naisten ensimmäistä joukkuetta 1990-luvulla ja on toiminut myös nykyisen naisten joukkueen valmennuksessa. Alajärveläisjuurisena ja siellä aikuisiällä asuneena hän tietää ja tuntee ihmiset ja toimijat.
Salibandyn pariin Isokyrössä varttunut Pollari päätyi Vaasassa vuonna 1990 tai 1991: laji tuli Suomeen juuri yliopistokaupunkien kautta ja Vaasassa sitä oli pelattu organisoituneesti jo 80-luvun puolella.
–Missään muualla Etelä-Pohjanmaalla salibandya ei vielä silloin pelattu. Toki kouluissa oltiin pelattu sählyä, mutta organisoituna lajina sitä pelattiin säännöillä eikä henkensä uhalla. Olin aina tykännyt mailapeleistä, tämä oli kuin jääkiekkoa ilman luistelua ja kovia kontakteja, mielenkiintoinen ja sivistynyt laji, jossa taidolla oli iso rooli. Nykyisin laji on muuttunut paljon fyysisemmäksi.
Hieman myöhemmin Seinäjoella eri seurakuntien nuorista miehistä koostunut porukka innostui ottamaan sählyvuoron.
–Ensimmäinen lähtölaukaus SPV:n synnylle oli seurakuntien välinen turnaus Vaasassa, jonne osallistuttiin. Meitä oli 18 miestä ja viisi mailaa. Toiminta alkoi siitä sitten organisoitua.
Pollari itse pelasi SPV:ssä vielä kun joukkue oli kolmosdivarissa.
–Lähdettyäni maailmalle tuli sukupolvenvaihdos, maakunnasta tuli vahvistuksia ja joukkue alkoi nousta. Nuoremman ja lahjakkaamman väen voimin joukkueesta tuli yksi Suomen kärkiseuroista.
SPV:n naisten joukkue loppui, Alajärvellä uusi alku
PELAAMISEN OHELLA valmentaminen kiinnosti. Pollari oli mukana auttamassa SPV:n naisten joukkuetta alkuun ja aina liigan SM-pronssipeliin saakka. Sillä kertaa tuli tappio, mutta seuraavana vuonna SPV voitti saman ottelun Pollarin jännittäessä tilannetta ulkomailla.
Samoihin aikoihin Seinäjoen naissalibandyn kanssa käynnistyi SC Alajärven naisten joukkueen taival. Joukkue pärjäsi hyvin ja nousi kakkosdivariinkin ennen hajoamistaan.
Molemmat joukkueet ovat Pollarin sydäntä lähellä.
–SPV tietysti, kun olen sitä ollut perustamassa, se tuli ensin, mutta kun on nähnyt Alajärven touhun läheltä alusta asti, se on tärkeä myös. Olen iloinen siitä, että SC Alajärven naisten joukkue aloitti uudestaan. Tällä hetkellä SPV:llä ei ole naisten joukkuetta, mutta sitä suunnitellaan.
–SCA:n naisilla on hyvä meininki. Joukkue on uhanalainen samoin kuin monilla muillakin pienillä paikkakunnilla, koska lahjakkaat nuoret muuttavat muille paikkakunnille opiskelemaan. Vaihtuvuutta on ollut paljon, mutta porukka on sosiaalisestikin kiva ja sillä on mahdollisuudet nousta sarjaa ylemmäs. Kasvattajaseuran rooli täytyy tietyllä tapaa vain hyväksyä. Vajetta voidaan paikata paluumuuttajilla ja esimerkiksi muiden lajien harrastajilla, joiden aikatauluun mahtuu yksi kiva talvilaji.
