Lähilauantai kannustaa ostamaan paikallisilta yrityksiltä  

Lähilauantain tarkoitus on kannustaa käyttämään paikallisia palveluja
Lähilauantain tarkoitus on kannustaa käyttämään paikallisia palveluja

SYYSKUUN ensimmäisenä lauantaina vietetään taas valtakunnallista Lähilauantaita. Päivän tarkoitus on tukea paikallista yrittäjyyttä ja muistuttaa siitä, miten tärkeää on, että oman kotikunnan tai -kaupungin tarjolla olevat palvelut säilyvät lähellä myös tulevaisuudessa.  

Lähilauantai on Yrittäjien koordinoima tempaus ja se järjestetään nyt neljättä kertaa. 

–Sen lisäksi, että Lähilauantain tarkoitus on kannustaa käyttämään paikallisia palveluja, on sen tarkoitus myös herätellä jokaista miettimään asian tärkeyttä. Yritykset eivät voi toimia, jos niiden palveluja ei käytetä, sanoo Lappajärven yrittäjien puheenjohtaja Inka Herrala

Yrittäjien merkitys oman alueen ja koko maakunnan elinvoimaan on merkittävä ja jokainen kuluttaja voi omalla ostokäyttäytymisellään vaikuttaa siihen, että elinvoima säilyy myös jatkossa. 

Mainos

–Pienikin keskittyminen omaan ostokäyttäytymiseen riittää. Tilaatko verhot netistä vai paikalliselta yrittäjältä. Nappaatko maalipurkin marketissa käynnin yhteydessä vai haetko sittenkin paikallisesta liikkeestä. Kuluttajalle aika pieni asia, mutta yrittäjälle suuri vaikutus ja toiminnan edellytys. Meiltä täältä Järviseudulta löytyy puolentunnin ajosäteellä melkeinpä kaikki mitä ihminen tarvitsee. Tukemalla paikallista pidämme alueemme jatkossakin elinvoimaisena, Herrala toteaa. 

Lauantaina 2. syyskuuta laitetaan siis ostohousut jalkaan, ovipumput laulamaan ja kassakoneet kilisemään ja suunnataan ostoksille lähiseudun yrityksiin! 

–Lähilauantain verkkosivuilta löytyy kampanjamateriaalia, jota jokainen yrittäjä voi hyödyntää yrityksessään, muistuttaa Herrala. 

Mainos
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.