Veto porhaltaa pontevasti – Saarikentällä taas komea yleisömäärä

Lauri Vihriälä sai ansaitut onnittelut neljän juoksun lyönnistään.
Lauri Vihriälä sai ansaitut onnittelut neljän juoksun lyönnistään.
Lauri Vihriälä sai ansaitut onnittelut neljän juoksun lyönnistään.
Lauri Vihriälä sai ansaitut onnittelut neljän juoksun lyönnistään.

Veto-Imatra 2–0 (6–0, 8–2)

VIMPELIN VETO näytti Saarikentällä isännän hauista selättämällä Imatran Pallo-Veikot kentän pintaan. Sinivalkoiset ottivat puristusotteen vieraistaan toisessa vuorossa Jukka-Pekka Vainionpään kotiutuksella. Tylyintä kyytiä itärajalaisille antoi samassa vuorossa Lauri Vihriälä kiskaisemalla pallon ajolähdöstä Savonjokeen neljän juoksun arvoisesti. Viimeisen niitin Imatran arkkuun ampui neljännessä vuorossa Janne Mäkelä.

Toiselle jaksolle Imatra tuli piristyneenä siirtyen johtoon ensimmäisessä sisävuorossaan. Veto vastasi kuitenkin tasoittavallaan Vainionpään, Aleksi Lassilan ja Mäkelän iskettyä miehen kotiin. Sinivalkoinen mellastus vyöryi käyntiin päästyään myös koko loppujakson numeroiden vaihtuessa taululla iloiseen tahtiin. Ottelun kolmostilanteet 2094 silmäparin edessä Vedolle 20–7. Komeimmat kotiutustehot keräsivät neljä onnistumista kahmineet Vihriälä ja Vainionpää. Etenijäpuolen ykkönen oli Mikko Kanala kolmella tuodulla.

Veto-luotsi Tomi Niskanen oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen.

Mainos

–Esitimme koko ottelun erittäin laadukasta ulkopeliä, saimme vastustajan vähiin tilanteisiin. Ulkopelimme on kokonaisuudessaan mennyt viime aikoina uomiinsa. Sisäpelissä oli hyviä pätkiä, ja ne toivat tulosta.

Vedosta palkittiin Vainionpää ja Jere Saukko. Niskanen nosti esiin myös muita nimiä erityismaininnalla.

–Kinnusen Teemu ja Vihriälän Lauri olivat hyviä, lisäksi Lassilan Aleksi pelasi erinomaisen sisäpelin.

Tomi Olli

Mainos
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.