Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavaluonnoksesta runsaasti palautetta 

ETELÄ-POHJANMAAN maakuntakaavaluonnos oli nähtävillä 1.2.−10.3.2023 ja se keräsi runsaasti palautetta. Kuntien ja muiden viranomaisten lausuntoja saatiin 31 kappaletta sekä asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja seurojen palautteita 139 kappaletta. Osa kuntien ja viranomaisten lausunnoista on vielä saapumatta. 

–Monissa palautteissa on useita allekirjoittajia, esimerkiksi asukkaiden palautteet sisältävät yli 400 yksityishenkilön nimet. Olemme iloisia, että viestimme on tavoittanut myös yksityishenkilöt ja he ovat aktivoituneet osallistumaan kaavan valmisteluun, Mari Pohjola sanoo. 

Palautteissa nousi esille erityisesti tuulivoimatuotannon ja sähkönsiirron kokonaisuus sekä niiden vaikutukset asuinympäristöihin, maisemaan, luontoon, elinkeinoihin ja kiinteistöjen arvoon. Kuntien ja viranomaisten lausunnoissa otettiin kantaa laajasti eri teemoihin ja esitettiin merkintöjen kehitysesityksiä. Runsaimmin palautetta yksittäisistä kohteista saatiin Seinäjoen ja Lappajärven ympäristöön suunnitelluista tuulivoima-alueista. 

Mainos

–Etelä-Pohjanmaan liitto sai hyvää palautetta avoimesta ja vuorovaikutteisesta valmistelusta sekä monikanavaisesta viestinnästä. Kuulemisaikana liitto järjesti viisi kaavakahvilaa eri puolilla maakuntaa sekä kaksi etäyhteyksin toteutettua esittelytilaisuutta. Lisäksi maakuntakaavan esittelyyn pääsi tutustumaan videotaltioinnin kautta, kertoo Pohjola. 

Seuraavaksi maakuntakaavan palautteeseen perehdytään huolellisesti ja palaute esitellään ohjausryhmälle sekä maakuntahallitukselle. Maakuntahallitus tulee käsittelemään vastineet myöhemmin, kun tarvittavia jatkoselvityksiä ja arviointeja on tehty. Maakuntakaavaehdotus on tarkoitus valmisteilla vuoden 2023 loppuun mennessä ja lopullinen maakuntakaavan hyväksymispäätös on suunniteltu vuodelle 2024. 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.