Kolmannet Luonto- ja erämessut Soinissa kesäkuussa – Tommi Korpela ja Kari Hietalahti kertovat, ettei perhokalastus ole vaikeaa

Tommi Korpela ja Kari Hietalahti osallistuvat Soinin Luonto- ja erämessuille kesäkuussa.
Tommi Korpela ja Kari Hietalahti osallistuvat Soinin Luonto- ja erämessuille kesäkuussa.
SOINISSA järjestetään jälleen Luonto- ja erämessut, tällä kertaa ihan kesälomakauden alussa 10.6.2023.

Messut ovat kolmannet luonto- ja eräteemaiset messut Soinissa ja tulevilla messuilla on esillä erityisesti luonto- ja metsästysmatkailu. Tavoitteena on saada näkyville laajasti myös muun muassa kalastus ja Etelä-Pohjanmaan retkeily- ja pyöräilyreitit.

Messualue on tutusti Soinin yhtenäiskoulun alue sekä sisällä että ulkona. Näytteilleasettajiksi on jo ilmoittautunut monipuolinen joukko toimijoita. Yhtenä messujen pääyhteistyökumppanina on soinilainen Ahti Huvila Oy, jonka kautta messuille saapuu lukuisia tunnettuja metsästykseen ja asealaan liittyviä yrityksiä. Messuilla toimintaansa esittelevät monet paikalliset metsästykseen, luontoon ja retkeilyyn liittyvät yhdistykset, lähialueiden yritykset sekä metsästykseen liittyvät valtakunnalliset järjestöt. Harvaan asuttujen alueiden metsästysmatkailun kehittämishankkeita nähdään messuilla näillä näkymin useampia. Soinin ja lähialueen oma Eränkäynnistä lumovoimaa -hanke esittelee messuilla Soinin ja lähialueen uusia luonto- ja metsästysmatkailutuotteita.

Messuohjelma on rakenteilla. Ohjelmassa tulee olemaan kiinnostavaa sisältöä kaikenikäisille luonnossa liikkujille, metsästäjille ja kalastajille. Messukävijöitä viihdyttämään saapuu vauhdikas näyttelijä- ja kalastajaparivaljakko Tommi Korpela ja Kari Hietalahti. Kaverukset ovat reissanneet viime vuosina kalastuksen merkeissä ympäri maailmaa ja kirjoittaneet perhokalastuksesta jopa kirjan. Tämä kaksikko tulee messuille vakuuttamaan yleisölle, ettei perhokalastus ole vaikeaa ja vastailee messuvieraiden kysymyksiin kalastuksesta, tai miksei vaikka näyttelemisestäkin.

Näytteilleasettajia mahtuu messuille vielä ja nyt onkin hyvä aika ilmoittautua ja varata omalle yritykselle tai yhdistykselle messuosasto. Eränkäynnistä lumovoimaa -hankkeen hanketyöntekijä Jaana Pöllänen on aloittanut hankkeen ja messujärjestelyjen parissa helmikuun alussa. Kouvolasta Soiniin muuttanut Jaana viihtyy Soinin retkeilyreiteillä hyvin ja kertoo messujärjestelyjen olevan hyvässä vauhdissa. Jaana kannustaa ottamaan rohkeasti yhteyttä, jos messuosaston varaamisesta herää kysymyksiä. Soinin luonto- ja erämessut löytää niin Facebookista kuin Instagramistakin sekä internetistä osoitteesta www.soinintapahtumat.fi/eramessut.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Artikkelit vuosittain

Mainos

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.