Haasteellinen vuosi oli talouden kannalta hyvä

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tulos vuodelta 2022 nousee odotettua paremmaksi. Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tulos vuodelta 2022 nousee odotettua paremmaksi. Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tulos vuodelta 2022 nousee odotettua paremmaksi. Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tulos vuodelta 2022 nousee odotettua paremmaksi. Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tekemässä ylijäämäisen tuloksen, kunnille tulossa miljoonien palautukset.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilikausi 2022 on toteutumassa ennustettua parempana. Tulos näyttää tällä hetkellä noin 650 000 euroa ylijäämäiseltä.

–Kaiken kaikkiaan tuottoja kertyi loppuvuoden aikana ennustetta paremmin. Lisäksi kulut toteutuivat ennakoitua pienempinä, summaa sairaanhoitopiirin vt. talousjohtajana toiminut Heli Hämeenniemi.

Hämeenniemi toimii vuodenvaihteessa toimintansa aloittaneen hyvinvointialueen talouspäällikkönä. Hänen mukaansa sairaanhoitopiirin ennustelaskelmissa noudatettiin varovaisuuden periaatetta.

–Tilinpäätöksessä moni erä toteutui lopulta positiivisempaan suuntaan. Haasteita sisältäneen vuoden lopputulos on siis talouden näkökulmasta hyvä. Vuonna 2022 aloitimme myös säästötoimet, jotka leikkasivat kulujamme, hyvinvointialuejohtaja, sairaanhoitopiirin johtajana toiminut Tero Järvinen toteaa.

Mainos

Hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee tilinpäätöksen maaliskuun kokouksessaan ja aluevaltuusto kesäkuun kokouksessaan.

–Kun tilinpäätös on vahvistettu, tulemme esittämään aluevaltuustolle, että tilikauden tulos sekä aiemmat ylijäämät palautetaan kunnille, Järvinen kertoo.

Sairaanhoitopiirillä on aikaisemmilta vuosilta kertyneitä ylijäämiä 6,98 miljoonaa euroa. Myös vuonna 2021 sairaanhoitopiiri palautti jäsenkunnilleen 10 miljoona euroa.

–Jäsenkuntien kannalta sairaanhoitopiirin kaksi viimeistä toimintavuotta ovat toteutuneet erittäin hyvin. Vuoden 2023 alusta, hyvinvointialueiden aloitettua, koko rahoitus muuttuu, eivätkä kunnat enää vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kuluista, Järvinen summaa.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.