Evijärven teknisestä lautakunnasta vaihtui vain yksi jäsen

Evijärven kunnanvaltuusto kokousti maanantai-iltana.
Evijärven kunnanvaltuusto kokousti maanantai-iltana.
Evijärven kunnanvaltuusto kokousti maanantai-iltana.
Evijärven kunnanvaltuusto kokousti maanantai-iltana.
Maanantain kunnanvaltuuston päätöksiä.

EVIJÄRVEN kunnanvaltuusto päätti maanantaina 13.2. esityksen mukaisesti ja yksimielisesti erottaa teknisen lautakunnan.

Käytännössä teknisestä lautakunnasta kuitenkin vain vaihdettiin yksi jäsen: varapuheenjohtaja ja kunnanvaltuutettu Jarkko Pahkakangas. Hänen tilalleen valittiin Pauli Hanhikoski. Muut kuusi vanhaa jäsentä valittiin saman tien uudelleen.

Kunnasta kerrotaan, että päätöksen taustalla oli pitemmän aikaa jatkunutta, kunnan viranhaltijoihin kohdistunutta kiusaamista sekä puuttumista kunnaninsinöörin ja rakennusinsinöörin toimintaan. Virkamiehiä on esimerkiksi ohjeistettu työmailla.

Esittelijöinä olleisiin virkamiehiin on kohdistunut jatkuvia ilmiantoja ja kanteluita, joiden käsittelyyn on kulunut kohtuuttomasti työaikaa. Kunnaninsinööriä on lisäksi työllistetty jatkuvilla tietopyynnöillä. Tämän seurauksena teknisessä toimessa on ollut useita heikosta työhyvinvoinnista johtuneita irtisanoutumisia.

Erottamista esitti tilapäinen valiokunta, joka koottiin marraskuussa. Tilapäinen valiokunta on kunnan toimielin, jota käytetään esimerkiksi luottamushenkilöiden erottamista varten. Se kuuli teknisen toimen virkamiehiä ja teknisen lautakunnan jäseniä joulukuun aikana. Sen loppuraportti oli, että tekninen lautakunta on menettänyt valtuuston luottamuksen.

Vaikka kyse olikin vain yhden jäsenen erottamisesta, lain mukaan yksittäisiä lautakunnan jäseniä ei voi erottaa, ja sen takia nimellisesti erotettiin koko lautakunta.

Valtuustossa kenelläkään ei ollut vastaansanomista valiokunnan esitykseen, vaan päätös syntyi yksimielisesti lyhyen keskustelun jälkeen.

Mainos

–Tilapäistä valiokuntaa ei aseteta hetken mielijohteesta, sanoi kunnanvaltuutettu ja valiokunnan puheenjohtaja Pertti Vesala. –Kukaan valtuutetuista tai muista asiaan perehtyneistä ei varmaan toivoisi, että oman kunnan kohdalle sattuisi tämä tilanne, mutta silloin kun asiat niin vaativat, tätä keinoa voidaan käyttää.

Valtuutettu ja valiokunnan varapuheenjohtaja Markus Kattilakoski totesi, että kuntalaisille tulee lähiaikoina mahdollisuus tutustua valiokunnan raporttiin.

–Se on liitteineen 128-sivuinen, hän sanoi.

TEKNISEN lautakunnan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pasi Mäntylä ja varapuheenjohtajaksi Pauli Hanhikoski.

Muissa pykälissä edesmenneen Antti Perkkalaisen tilalle valtuustoon ja kunnanhallitukseen valittiin Anssi Saari. Kunnanhallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi nimitettiin Sebastian Mäkelä.

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen purkusopimus hyväksyttiin esityksen mukaisesti ilman puheenvuoroja, samoin urheilukentän viereisen kiinteistön osto nuorisoseuralta.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.