Sähkötukia kotitalouksille sekä maataloustuottajille  

js8
js8

EDELLISVUOSIIN verrattuna sähkö on kallista, koska Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä venäläisen energian saatavuus on käytännössä loppunut. Pientä positiivista näkymää sähkömarkkinoilla kuitenkin on, sillä sähkön pörssihinta on tammikuussa ollut laskussa joulukuuhun verrattuna sekä sähkön myyjät ovat alkaneet tarjota aiempaa halvempia sähkösopimuksia. 

Sähkön hinnan nousu on asettanut yhä useamman suomalaisen haastavaan asemaan sähkölaskujen kanssa. Tässä tilanteessa suomalaisten tukemiseksi hallitus on etsinyt lisäratkaisuja sähkölaskujen kohtuullistamiseksi.  

Sähkön arvonlisäveroa alennettiin määräaikaisesti 10 prosenttiin joulu-huhtikuuksi. Tämä muutos auttaa kaikkia sähkölaskuja maksavia. Kotitalouksille saatiin ylimääräinen kotitalousvähennys. Tähän verovähennykseen ovat oikeutettuja kaikki, joiden tammi-huhtikuun sähkökulut ylittävät 2 000 euroa. Näissä kuluissa huomioidaan sähkön hinta sekä perusmaksu, mutta ei sähkönsiirtoa. Vähennystä voi saada 60 prosenttia niistä tammi-huhtikuun sähkökuluista, jotka ylittävät 2 000 euroa ja sähkövähennystä voi saada korkeintaan 2 400 euroa vakituiseen asuntoon.  

Pienituloisia kotitalouksia hallitus tukee erityisellä sähkötuella. Sähkötukea maksetaan niille kotitalouksille, jotka eivät pysty hyödyntämään sähköenergialaskun perusteella myönnettävää kotitalousvähennystä. Myös eläkkeensaajan asumistuen lämmitysnormia on korotettu tammikuusta alkaen 57 prosenttia. Yleisen asumistuen lämmitysnormia ja omakotitalon hoitonormia korotettiin vastaavalla prosentilla. 

Mainos

HALLITUS on suunnannut tukitoimia myös maataloudelle. Viime viikolla päästiin sopuun hallituksen maataloudelle suuntaamista sähkö- ja lannoitetuista ja se lähti lausuntokierrokselle. Molemmista esityksistä on sovittu, että lopulliset päätökset tehdään lausuntokierroksen jälkeen lisätalousarviosta päätettäessä. Tällä tuella korvattaisiin osittain sähkön ja lannoitteiden hinnannoususta aiheutuvaa tuotantokustannusten nousua. 

Sähkö- ja lannoitetuki osaltaan varmistaa kotimaisen ruuantuotannon jatkumista ja huoltovarmuuden säilymistä tilanteessa, jossa tuotannon kannattavuus ja alkutuottajien maksuvalmius ovat heikentyneet. Tämä on hyvä ensiaputoimi erityisesti kotieläintiloille, jotka painivat nousseiden kustannusten kanssa. Pitkän aikavälin kannattavuusongelmia tämä ei kuitenkaan ratkaise. Tuottajan tulee saada tekemästään työstä reilumpi korvaus, ja sen eteen teen töitä jatkossakin.  

Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen  

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.