Made tutuksi myös sesongin ulkopuolella

Alpi Viinamäki ihastelee komeaa madesaalista. Kuva: Aapo Viinamäki.

Julkaistu:

Kymmenkunta lappajärveläistä ammattikalastajaa tarjoaa torstaina 5. tammikuuta kello 15–18 edulliseen hintaan Lappajärvestä vasta nostettua madetta Kärnänsalmella tuoremehuaseman tiloissa.

–Haluamme tehdä madetta tunnetuksi hyvänmakuisena kala muulloinkin kuin sesonkiaikana helmikuun puolessavälissä. Made on hyvän makuista koko sen ajan, kun vedet ovat kylmät, sanoo kalastaja Sampo Savola.

Mateenmyyntitalkoiksi kutsutussa tapahtumassa kala maksaa viisi euroa kappaleelta, ja samaan hintaan ammattikalastaja käsittelee kalan. Käsittelyohjeet ja reseptiehdotukset tulevat kaupan päälle.

–Tällä hinnalla ei kukaan kalastaja tee tiliä. Tapahtuman tavoitteena on ainoastaan esitellä madetta ruokakalana ja kattaa tapahtumasta koituneet kulut.

Mainos

Savola huomauttaa, että made on kiinteä kala ja pitää muotonsa eikä sitä voi pilata keittämällä. Madesoppa on helpoin ja tutuin käyttötapa. Toisena vaihtoehtona kalastaja ehdottaa puhdistamaan fileet ruodottomiksi ja paistamaan kalan pannulla. Netistä löytyy lisää reseptejä, jos made alkaa maistua entistä useammin.

Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita. Maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen raha.

Aino Alppinen

Lappajärven ammattikalastajat tekevät Lappajärvellä madetta tunnetuksi hyvänmakuisena kalana kylmän veden aikaan. Kuva: Aapo Viinamäki.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.