Kauhavan seurakunta jäänee aavistuksen plussalle

Kauhavan kirkkovaltuusto kokoontui ennen joulua, 20.12.

KAUHAVAN kirkkovaltuusto kokoontui ennen joulua, 20.12. Asialistalla oli vuoden 2023 talousarvio sekä vuosien 2023–25 toiminta- ja taloussuunnitelmat, jotka hyväksyttiin esityksen mukaan.

Seurakunnan taloustilanne on epävakaa ja väkiluku laskee tasaisesti. Sote-uudistuksen odotetaan tosin nostavan verotulokertymää vuonna 2023. Verotuloja arvioidaan saatavan yhteensä 4,214 miljoonaa euroa. Tulos näyttäisi poistojen jälkeen jäävän aavistuksen verran, 420 euroa, ylijäämäiseksi.

Investointeja on tulossa eri puolille seurakuntaa. Alahärmään, Ylihärmään ja Kortesjärvelle tehdään uurnalehdot, Ylihärmän kirkon ja kellotapulin paanukatot tervataan ja Ylihärmän seurakuntatalolla remontoidaan työntekijöiden työpisteitä. Lisäksi Alahärmän kirkon vanhan lämpökeskuksen purku ja pelastustien rakentaminen hoidetaan valmiiksi vuoden 2023 puolella.

Mainos

Hautainhoitorahaston talousarvio-osan toimintakulut ovat noin 160 100 euroa. Verovaroja ei voi käyttää hoitohautojen kuluihin, joten hautainhoitorahaston tulojen tulee kattaa rahaston todelliset kulut.

Uusi valtuusto kokoontuu tammikuun puolenvälin tienoilla.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.