Anne Matokangas jatkaa perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana

Persupostia 003
Anne Matokangas Alajärveltä jatkaa yksimielisesti perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana myös vuonna 2023.
Persupostia 003
Anne Matokangas Alajärveltä jatkaa yksimielisesti perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana myös vuonna 2023.

Piirin syyskokouksessa alajärveläinen kaupunginvaltuutettu Anne Matokangas valittiin yksimielisesti johtamaan piiriä myös ensi kalenterivuodeksi.

Matokangas korosti puheessaan, että edessä on eduskuntavaaleista johtuen erittäin työntäyteinen ja haasteellinen vuosi niin puolueelle, piirille kuin aktiiveillekin.

–Olemme tehneet eduskuntavaalien eteen ahkerasti töitä jo keväästä alkaen ja jo nimetyt eduskuntavaaliehdokkaat yhdessä piirin aktiivien kanssa ovat ahkerasti kiertäneet toreja ja tapahtumia. Olen laittanut myös ilolla merkille, että piirin yhdistykset ovat aktivoituneet kiitettävästi ehdokkaiden tukemiseksi ja he ovat järjestäneet erilaisia tapahtumia ympäri piirin aluetta perussuomalaisen sanoman eteenpäinviemiseksi.

Matokangas on miettinyt myös tarkkaan eduskuntavaalien tavoitteita perussuomalaisten perspektiivistä.

–Meillä perussuomalaisilla on Vaasan vaalipiiristä kolme kansanedustajaa. Eiköhän me panna yhden paremmaksi.

Syyskokouksessa valittiin myös piirihallitus vuodelle 2023. 

Puheenjohtaja Anne Matokangas, jäsenet Alajärveltä Jari Hämeenniemi (varalla Jukka Kangastie), Alavudelta Yrjö Paukkunen (Petri Juurakko), Ilmajoelta Helena Rahkola (Marika Valkeala), Isojoelta Jorma Rantala (Tony Vaarainkorpi), Isostakyröstä Raili Varo (Arttu Heponeva), Karijoelta Rami Aalto (Petri Lähdesluoma), Kaskisista Lasse Lähdesluoma (Jukka Salo), Kauhajoelta Jaana Kuusisto (Mikko Raasakka), Kauhavalta Heikki Haukkala (Risto Mattila), Kristiinankaupungista Jari Salmela (Yvonne Ojaniemi), Kuortaneelta Tauno Lampinen (Seppo Palomäki), Kurikasta Matti Heinonen (Marko Yli-Nikkola), Laihialta Esa Kannelmaa (Piia Riiki), Lapualta Mikko Martikkala (Riitta Kangasluoma), Mustasaaresta Micael Westerholm (Jussi Lammi), Seinäjoelta Aki Rasku (Petri Lepistö), Teuvalta Ari Penttinen (Jyrki Rintaluoma), Vaasasta Ismo Takala (Lauri Karppi) ja Ähtäristä Juha Nortunen (Erja Gadd).

Mainos
Isojako 0425 600x600 2

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti