Sählyturnauksessa nähtiin itsensä voittamista, reilua kamppailua ja onnen kyyneleitä

Paavolan koulun 6B voitti vitoskutosten sarjan Alajärven alakoulujen sählyturnauksessa.
Paavolan koulun 6B voitti vitoskutosten sarjan Alajärven alakoulujen sählyturnauksessa.
Paavolan koulun 6B voitti vitoskutosten sarjan Alajärven alakoulujen sählyturnauksessa.
Paavolan koulun 6B voitti vitoskutosten sarjan Alajärven alakoulujen sählyturnauksessa.
ALAJÄRVEN alakoulujen ensimmäinen tytöille suunnattu sählyturnaus järjestettiin 1. joulukuuta monitoimihallilla.

Idea sählyturnauksen toteuttamisesta lähti alakoulujen liikuntatiimiltä, ja turnauksen suunnitellut erityisopettaja Sari Hallapuro totesi, että on aika innostaa tyttöjä liikkumaan ja pitämään hauskaa pelikentällä.

–Erilaisia turnauksia esimerkiksi jalkapallon, pesäpallon tai lammikkolätkän merkeissä on aiemminkin järjestetty sekajoukkueille. Näihin osallistuu usein vain muutama tyttö luokan liikunnallisimmasta päästä. Tytöt eivät useinkaan pääse poikien kanssa samalla lailla pelissä esiin, vaan aika ajoin kuulee, että ”pojat syöttelee keskenään”. Ideana oli, että kaikki halukkaat tytöt saavat osallistua.

Turnaukseen osallistui joukkueet kaikilta alakouluilta lukuun ottamatta Paalijärven ja Hoiskon yhdistettyä joukkuetta, joka joutui viimehetkillä peruuttamaan osallistumisensa. Paavolasta ja Hoiskosta joukkueita oli useampia.

–Tunnelma nousi turnauspäivän edetessä hallissa ja kannustusjoukoilta tuli huikea tuki pelaaville joukkueille.

Tavoite lajiin tutustuttamisesta ja peli-innon synnyttämisestä toteutuikin; pelien jälkeen Hallapurolta tultiin kysymään, voisiko tätä harrastaa jossakin.

Voitot menivät sekä 3.–4. että 5.–6.-luokkien sarjoissa Paavolan koululle. Nuorempien sarjassa ratkaisu 3A:n ja 4A:n välillä jäi rangaistuslaukauskilpailuun. Sarjan pronssia voitti 3C ja neljäs oli 4B.

5.-.6-luokkalaisten sarjan voitti 6B jännittävän 5A:ta vastaan pelatun pelin jälkeen.

–Pelin ratkettua osalla tytöistä tuli kyyneleet silmiin voitosta liikuttumisesta ja varmaan myös jännityksen purkautumisesta. Viime hetkillä osa joukkueen kokoonpanosta vaihtui ja ilmoilla oli pientä ”ramppikuumetta”. Se oli myös hieno nähdä, kun 6B-luokan poikia syöksyi pelin jälkeen tyttöjen ympärille riemuitsemaan luokan voitosta.

Opettaja Anne Halla-aho kehui luokan yhteispeliä. Yhteistyön parantaminen on ollut luokalla yhtenä painopistealueena.

Mainos

Useimmat voittajajoukkueesta olivat pelanneet sählyä aiemmin vain koulussa luokan kesken, mutta pitivät turnausta kivana ideana ja monet olivat kiinnostuneita pelaamaan sählyä enemmänkin.

 Kolmanneksi tässä sarjassa tuli Hoisko sininen ja neljänneksi Taimelan joukkue.

–Turnauksen järjestämisestä jäi hyvä mieli ja oma tavoite yhteishenkeä kohottavasta tapahtumasta tuntui toteutuvan. Pelien aluksi oppilaat kokoontuivat esimerkiksi oman maalin luokse huutamaan yhteishuudon esimerkiksi ”Viisaa!!” tai ”Taimela”. Pelin päättymisen jälkeen joukkueet kokoontuivat keskelle riviin, ja kiittivät toisiaan niin sanotulla nyrkkitervehdyksellä. Oli myös hauska nähdä, miten opettajista kuoriutui omiaan kannustavia ja pelissä täysillä mukana eläviä ”koutseja”, naurahti Hallapuro.

Siiri Ahopelto (vas.) Sitko-hankkeesta oli mukana turnauksessa kannustamassa osallistujia.

POJILTA tuli jo ennen turnausta kyselyjä, milloin heille järjestetään sählyturnaus.

–Se vaatii paljon työtä omalla ajalla, ja turnauspäivänä myös joustavuutta esimerkiksi koulunkäynnin ohjaajilta, kun osa opettajista on joukkueiden mukana peleissä, ja ohjaajien vastuulla on turnaukseen osallistumattomat oppilaat, jolloin luokkia joutuu yhdistämään.

Hallapurolle jäi tapahtumasta hyvä mieli ja paljon oppia siitä, kuinka seuraavalla kerralla kannattaisi toimia.

–Osa oppilaista ainakin suunnitteli harjoittelevansa enemmän ensi kertaa varten, joten katsotaan jos sählyturnausidea saa jatkossakin kannatusta rehtorilta.

Vitoskutosten sarjassa toiselle sijalle tuli Paavolan 5A.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.