Metsätarhan päiväkodin ja perhepäivähoitajien yhteinen joulupolku Vimpelissä ihastutti: ”Uskomaton määrä yksityiskohtia!” 

_DSC0119 (4)
_DSC0119 (4)

VARHAISKASVATUKSEN työntekijöiden ideoima ja rakentama joulupolku sai aikaan ihastuneita huokauksia niin lapsissa kuin vanhemmissa. Polun varrella olisi riittänyt ihmeteltävää ja tutkittavaa koko illaksi tai useammaksikin. Hento lumipeite satoi antamaan tunnelmallisen silauksen sadun omaiselle miljöölle kuin tilauksesta. 

–Koronan vuoksi ei ole pitkään aikaan ollut mitään yhteistä, joten halusimme järjestää perheille tällaisen tapahtuman. Joulupolun valmistelut on aloitettu hyvissä ajoin ja tässä muutaman päivän aikana kasattu metsään, kertoo polun varrelta löytynyt ”tonttu.” 

Ilmassa oli havaittavissa selvästi ripaus jouluntaikaa. Onhan se aivan erityinen hetki kirjoittaa kirje itse joulupukille keskellä metsää jouluvalojen himmeässä loisteessa, metsäneläinten ja tonttujen keskellä.  

Matkan varrelta löytyi tonttujen lisäksi pupu, joka pyysi tarkistamaan, oliko pesässä kaikki poikaset tallella. Se oli lähes yhtä jännittävää kuin seurata mättään päällä kuorsaavaa joulupukkia. Pukin varpaat näkyivät peiton alta ja niitä kävi monet pienet sormet kutittelemassa.  

MONTA elämystä rikkaampana saivat niin päiväkodin kuin perhepäivähoitajien lapset ja vanhemmat kohdata toisiaan myös polun jälkeisellä yhteisellä makkara- ja mehuhetkellä.  

–Tämä on saanut kivaa palautetta vanhemmilta ja tästä tuli itsellekin hyvä mieli, kertoo päiväkodin henkilökunta.  

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.