Hyvinvointialueen talousarvio 94 miljoonaa alijäämäinen

Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
ETELÄ-POHJANMAAN aluevaltuusto kuuli kokouksessaan 24. lokakuuta talousjohtaja Anu Helinin ja talouspäällikkö Heli Hämeenniemen katsauksen talousarviovalmisteluun.

Tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen talousarvio vuodelle 2023 on noin 94 miljoonaa euroa alijäämäinen. Talousarvion työstöä jatketaan edelleen.

–Budjetissamme on vielä paljon kurottavaa. Meidän on pidettävä huolta palveluista, mutta samanaikaisesti uskallettava uudistaa niitä kustannusvaikuttavasti. Tässä työssä meidän tulee luottaa ammattitaitoiseen henkilökuntaamme, aluevaltuuston puheenjohtaja Paula Risikko toteaa.

–On väistämätöntä, että Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue tulee muiden hyvinvointialueiden lailla tekemään alijäämäisen budjetin ensi vuodelle. Nyt kysymys on siitä, miten paljon alijäämäinen budjetti tulee olemaan, hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen painottaa.

Talousarvio etenee 7.12. talous- ja investointilautakunnan, 13.12. aluehallituksen sekä 19.12. aluevaltuuston käsiteltäväksi. Aluevaltuusto seuraa käsittelyn etenemistä ja palaa aiheeseen iltakoulussa marraskuun aikana.

Hyvinvointialueen talouden tasapainottamistyöryhmä on aloittanut toimintansa. Työryhmän tehtävänä on laatia talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2023–2026.

HYVINVOINTIALUEELLE on ollut sisäisessä ilmoittautumismenettelyssä haettavana palvelualueylihoitajien ja palvelualuejohtajien virkoja. Terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialueella palvelualueylihoitajien virkoihin on valittu TtM Mikko Ketola, mielenterveys- ja riippuvuushoidon palvelut, TtM Päivi Taka, 24/7-palvelut ja sitä tukevat palvelut, HTM Miia Näppä, kuntoutuspalvelut, YTM HTM Tarja Toivonen, lääkinnälliset tukipalvelut, TtM Johanna Heino, lähiterveyspalvelut, TtM Kristiina Raitanen, operatiiviset palvelut ja HTM Kirsi Korkiamäki, konservatiiviset palvelut.

Palvelualuejohtajiksi valittiin erikoislääkäri Heidi Rautiainen, 24/7-palvelut ja sitä tukevat palvelut, ja erikoislääkäri Pauliina Pippola, lähiterveyspalvelut.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.