Vimpelin kunta tukee tekojääradan rakentamista

Julkaistu:

Kategoria:

,

VIMPELIN kirkonkylän kyläyhdistys ry on hakenut ELY-keskukselta hankerahoitusta tekojäärata-hanketta varten. Hankeaika on 1.4.-31.12.2022 ja hankkeen kustannusarvio 378 500 euroa. Vimpelin kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15. maaliskuuta, että kunta sitoutuu tekojäärata-hankkeen kuntaosuuteen yhteensä 56 775 eurolla.

VALTUUSTO päätti viime kokouksessaan palauttaa Toimelan tilojen saneerausta koskevan valmistelun takaisin kunnanhallitukselle. Nyt kunnanhallitus päätti edelleen palauttaa asian tekniselle lautakunnalle.

ETELÄ-POHJANMAAN kuntajohtajat ovat yhteisestä aloitteesta käynnistäneet operaation, jolla kootaan kunnilta avustusta sodasta kärsivälle Ukrainan kansalle. Etelä-Pohjanmaan liitto koordinoi avustuksen keräämisen ja vastaa avustuksen osoittamisesta humanitäärisiin kohteisiin Ukrainassa. Vimpeli osallistuu avustukseen 0,50 eurolla per asukas eli 1 378 eurolla.

VIMPELIN ja Lappajärven 4H-yhdistykset anovat kunnilta yhteensä 8 000 euron avustusta Helppi-koordinaattorin palkkaamiseen. Toiminnan tavoitteena on ottaa käyttöön paikkakunnilla Helppi-sovellus, rekrytoida ja perehdyttää vähintään 20 nuorta haravointi-, ikkunanpesu- ja nurmikonleikkuutehtäviin, tarjota palveluita asiakkaille ja saattaa yhteen avun tarjoajat ja tarvitsijat niin, että myös sivukylillä asuvilla nuorilla olisi mahdollisuus saada kesäansioita. Kunnanhallitus päätti myöntää 4 000 euroa kesätyökoordinaattorin palkkaamiseen.

Mainos

VIMPELI on mukana Welcome2EP -hankkeessa 1.9.2022 31.8.2023, enintään 1 756 euron osuudella ko.

ANNI Puumalan 21.2.2022 jättämä Haloo Vimpelin ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän aloite teknisen toimen aurauspalveluiden tarjoamisesta yli 75-vuotiaille ja turvapuhelinta käyttäville henkilöille lähetettiin tekniselle lautakunnalle valmisteltavaksi. ”Edellä mainittujen henkilöiden luokse tulisi olla esteetön pääsy, niin hoitohenkilökunnalla, kuin palo- ja pelastustoimella”, todetaan aloitteessa.

Sama menettely koskee Matti Latvalan Haloon puolesta jättämää aloitetta, jossa esitetään uutta kunnan tonttikampanjaa, jossa kaikki, myös Jukkalan ja Sandbackan alueen tontit myydään euron kappalehinnalla. Myös nuorisovaltuuston aloite kuntaan toteutettavasta moposuorasta menee tekniselle lautakunnalle käsiteltäväksi.

TEKNISELLE toimelle myönnettiin täyttölupa kokonaikaisen ravitsemustyöntekijän toimen vakinaiseen täyttöön Toimelan keittiölle. Puhdistuspalveluihin myönnettiin niin ikään lupa vakinaisen, kokoaikaisen laitoshuoltajan toimen täyttämiseen 1.4.2022 lukien.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.