Uusi koti löytyi Suomesta – Ukrainan tilanne huolestuttaa

Inna, Viktor ja Yana osallistuivat tapahtumaan, jossa kerättiin rahaa Ukrainan hyväksi. Kuva: Alla Sas
”MEILLÄKIN asuu tällä hetkellä ukrainalainen ystäväperhe, äiti ja kaksi lasta. He toivovat voivansa palata pian takaisin Ukrainaan. He ikävöivät kotia ja isää, joka jäi vapaaehtoisena maanpuolustustehtäviin.”

Näin kertoo Ukrainasta Suomeen kesäkuussa 2019 Yana-tyttären kanssa muuttanut Inna Bielievtseva. Hänen miehensä Viktor Golub tuli Evijärvelle maataloustöihin 2018. Sittemmin perhe muutti Toholammille.

Inna ja Viktor tulevat Keski-Ukrainasta 15 000 asukkaan Talnen kaupungista pari sataa kilometriä Kiovasta etelään. Kaupungissa on suhteellisen rauhallista, koska siellä ei ole strategisia kohteita, mutta joka päivä hälytykset pakottavat istumaan pommisuojassa tai kellarissa joskus puolikin päivää. Talnessa asuvat Innan vanhemmat. Innan sisko pakeni miehensä ja tämän vanhempien kanssa Kiovasta Innan vanhemmille Talneen.

–Olen joka päivä 3–4 kertaa yhteydessä perheeseen Ukrainassa. On vaikea nukkua ja uutisten seuraaminen aiheuttaa stressiä. Onneksi mies ja lapsi ovat täällä. Se helpottaa oloa.

HAASTATTELUPÄIVÄNÄ Inna oli perheineen Kaustisella tapahtumassa, jossa myytiin ukrainalaistyttöjen leipomia kakkuja ja piirakoita. Rahoilla ostettu tavara lähtee Pietarsaaresta autolla Puolan ja Ukrainan rajalle. Ukrainan puolelta tulee auto hakemaan tavarat. Näin tavara liikkuu monesta Suomen kaupungista Ukrainaan.

–Tuntuu hyvältä, kun kaveri kysyy, mitä kuuluu. Se helpottaa oloa. Ystävät käyvät melkein joka päivä ja tuovat joskus jotain hyvää syötävää. Tai vain kysyvät, mitä sukulaisille Ukrainassa kuuluu.

SUOMEN valtiolta ukrainalaiset toivovat jämäkkää asennetta.

–Toivomme, että Eurooppa ja Suomi jatkavat Ukrainan ja ukrainalaisten tukemista ja auttavat sulkemaan maan ilmatilan. Setäni kotikaupunkiin tehtiin kahdeksan ohjusiskua, jotka tuhosivat lentokentän.

Inna on toukokuulle kestävässä työkokeilussa ala-asteella. Hän auttaa ykkös- ja kakkosluokkalaisia tehtävien tekemisessä ja käsitöissä. Kotimaassa hän työskenteli ammattikoulun englannin kielen opettajana. Hänellä on yliopistosta filologin pätevyys, joka mahdollistaa työskentelyn opettajana, kääntäjänä tai journalistina.  

Aino Alppinen

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.