Asumista ja hyvinvointia -messut toukokuussa Alajärvellä

Asumista ja hyvinvointia -messut järjestetään Alajärven monitoimihallissa sekä sen piha-alueella lauantaina 21. toukokuuta 2022. JPYP vastaa toiminta-alueellaan järjestettävän messutapahtuman käytännön järjestelyistä ja messuvastaavana toimii Maria Ahvenniemi.

Alueen asumista ja hyvinvointia esiin nostavalla teemalla messuja on järjestetty vuodesta 2012 lähtien. Nyt valmistelussa olevat messut oli tarkoitus järjestää jo keväällä 2020. Koronapandemia onkin siirtänyt messuja eteenpäin kahteen otteeseen.

Messujen ohjelman kokoamista ja taustavalmisteluja viedään pandemiarajoitusten liennyttyä vauhdikkaasti eteenpäin. Messujen ensimmäiseksi ohjelmakiinnitykseksi on tehty vuorikiipeilijänä ja yrittäjänä tunnettu Veikka Gustafsson. Myös messupaikkojen myynti on käynnistynyt. Oman messupaikan varaus on tehty helpoksi ja sen voi tehdä näppärästi verkosta www.jpyp.fi/tapahtumat tai ottamalla yhteyttä info@jpyp.fi. Tapahtumaa kehitetään entisestään ja järjestelyissä tultaneenkin hyödyntämään osaksi kolmatta sektoria paikkakunnan aktiivisten järjestöjen muodossa. Messujen yhteistyökumppaneiksi haetaan paikallisia yrityksiä, jotka mahdollistavat panostuksellaan tämän laajuisen massatapahtuman toteuttamisen Alajärvellä.

Messuille tavoitellaan noin 3000 kävijää.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.