Evijärven happitilannetta pyritään parantamaan pulssittamalla ja ilmastimen avulla

Julkaistu:

Kategoria:

,

EVIJÄRVEN happitilanteen parantamiseksi on vuodesta 2005 lähtien tehty alkutalvella Evijärven vedenpinnan pulssittamista. Se tarkoittaa, että nopealla vedenpinnan laskulla ja nostolla pyritään parantamaan Evijärven lahtialueiden ja ulapan veden vaihtuvuutta.

–Tammikuun puolivälin paikkeilla vedenpintaa pyritään laskemaan noin 10–20 senttimetrillä kahden viikon aikana, jonka jälkeen pinta nostetaan takaisin tavoitevyöhykkeen ylärajan tuntumaan, sanoo Katja Haukilehto Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

Ely-keskus aloitti Evijärven vedenpinnan laskun viime viikon torstaina lisäämällä Evijärvestä lähtevää juoksutusta. Laskuvaihe jatkuu parin viikon ajan.

–Normaalisti maaliskuun alussa pyritään vedenpinnan nosto ja lasku uusimaan noin 5–10 sentin muutoksella. Evijärvellä pyritään tekemään myös säännöstelyluvan mukainen kevätalennus huhtikuun alkuun mennessä, jotta saadaan tilaa sulamisvesille. Kevätalennuksen suuruus on noin 20 senttimetriä verrattuna kesävedenpintaan.

Mainos

Evijärven happitilannetta pyritään parantamaan myös ilmastamalla vettä talvisin Inanlahdella vedenkierrättimen avulla.

Ely-keskus pyrkii asentamaan vedenkierrättimen Rusiskaansalmen sillan kohdalle tänä talvena viikolla 7.

–Ilmastus heikentää jäätä Inansaaren siltojen ja Hyöpakanselän salmen alueella. Alue merkitään varoitusmerkeillä ennen vedenkierrättimen asentamista.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.