Revontulet loistivat Järviseudulla perjantai-iltana

Perjantain ja lauantain välisenä yönä ikuistettiin revontulia myös Järviseudulla. Kuva: Tapani Tyynelä

Ilmatieteen laitos kertoi, että revontulia voisi mahdollisesti näkyä myös lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Toisin kuitenkin kävi ainakin Järviseudulla, sillä taivas oli pilvessä, kuten niin monesti aiemminkin silloin kun revontulia on ollut odotettavissa.

Revontulia syntyy, kun auringosta tulevat hiukkaset törmäävät maapallon ilmakehän hiukkasiin. Kun auringosta lähtee voimakas hiukkasten purkaus, revontulivyöhyke laajenee Lapista Etelä-Suomeen. Näin käy suunnilleen kerran kuukaudessa.

Järviseutulainen revontuliharrastaja sanoo, että perjantai-ilta oli täällä paras revontulien kuvaamiseen vuosikausiin. Hän vihjaa, että hyvä valosaasteeton kuvauspaikka löytyy kauempana asutuksesta esimerkiksi järven jäältä.

Tapani Tyynelä

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.