Vietä joulu koronaturvallisesti — Etelä-Pohjanmaa jatkaa leviämisalueena, Nyrkki esittää rajoitusten tiukentamista

Nyrkki esittää rajoitusten tiukentamista siten, että aluehallintovirasto harkitsisi kokoontumisrajoitusten kiristämistä enintään 20 henkilöön. Kauhavalla ja Evijärvellä on tartuntoja tähän mennessä joulukuuta tullut yhteensä 17.

MAANANTAINA kokoustanut alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki totesi maakuntamme jatkavan leviämisalueena.

Tartuntojen määrä on nousussa. Positiivisten testien osuus on 4,6 % (viikko sitten luku oli 4,3 %). Sairastuneista 52 prosenttia on ollut jo valmiiksi karanteenissa, ja täten tartunnanjäljityksen on katsottu toimivan hyvin.

Maakunnassamme on todettu 13 omikron-muunnoksen tartuntaa. Nyrkki esittää rajoitusten tiukentamista siten, että aluehallintovirasto harkitsisi kokoontumisrajoitusten kiristämistä enintään 20 henkilöön. Nyrkki myös päätti jatkaa etätyösuositustaan 31.1.2022 saakka.

KAUHAVALLA ja Evijärvellä on tartuntoja tähän mennessä joulukuuta tullut yhteensä 17.

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen lääkärit muistuttavat, että joulunakin tulisi välttää perheen ulkopuolisia kontakteja ja kaikkea ei välttämätöntä matkailua. Maskien käyttöä suositellaan kaikissa sisätiloissa sekä aina, jos turvavälejä ei voida noudattaa.

KOKO Suomessa rokotteen ensimmäisen annoksen on saanut 87,6 %, toisen annoksen 83,3 % ja kolmannen annoksen 15,5 %.

Etelä-Pohjanmaalla ensimmäisen annoksen on saanut 85,2 %, toisen annoksen 80,9 % ja kolmannen annoksen 20,2 %

Evijärvellä ensimmäisen annoksen on saanut 87,0 %, toisen annoksen 83,1 % ja kolmannen annoksen 25,2 %.

Kauhavalla ensimmäisen annoksen on saanut 83,2 %, toisen annoksen 79,3 % ja kolmannen annoksen 23,7 %.

KAKSINEUVOISESSA aloitetaan alkuvuoden aikana riskiryhmään kuuluvien 5–11-vuotiaiden koronarokotukset.

Rokotus on kaikille vapaaehtoinen. Rokotukset tullaan antamaan vain ajanvarauksen kautta ja huoltajien kirjallisella suostumuksella. Ajanvarauksen takaisinsoittonumero aukeaa viikolla 2 (numero ilmoitetaan myöhemmin). Rokotukset aloitetaan viikolla 3 alueen neuvoloissa Evijärvellä, Kauhavalla ja Ylihärmässä. Lisätietoa tulee koteihin muun muassa Wilman kautta. 

THL:n ohjeen mukaan riskiryhmään kuuluvat 5–11-vuotiaat lapset, joilla on jokin seuraavista: elinsiirto tai kantasolusiirto; voimakas immunosuppressiivinen hoito tai voimakas immuunivajaustila; krooniset keuhkosairaudet; osa lasten sydänsairauksista; krooninen munuaissairaus; vaikea krooninen maksasairaus; ylipaino (ISO-BMI vähintään 30); lastenneurologiset potilaat, joilla on hengitysvaje ja/tai lisääntynyt infektioherkkyys; Downin oireyhtymä; tyypin 1 ja 2 diabetes; tai säännöllistä lääkitystä vaatima astma.

Muita kuin riskiryhmiin kuuluvia alle 12-vuotiaita ei toistaiseksi rokoteta Suomessa. Päätöksen rokotuksista tekevät sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtioneuvosto.

TÄLLÄ hetkellä THL suosittelee kolmansia koronarokotteita voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta.

Kolmatta rokotetta suositellaan myös kaikille 60 vuotta täyttäneille sekä 18–59-vuotiaille riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville. Heille kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut 3–4 kuukautta. 

Lisäksi kolmatta rokotetta suositellaan kaikille 18–59-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin. Heille kolmas annos voidaan antaa aikaisintaan 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

YLI 12-VUOTIAAT pääsevät koronarokotuksiin ilman ajanvarausta seuraavina aikoina.

Viikko 1:
HUOM! Viikolle 1 on vaihtunut Pfizer-rokotteen tilalle Moderna-rokote. Poikkeuksena he, joilla aika on ollut varattuna Pfizerille, toteutetaan myös Pfizer-rokotteella.

ma 3.1. Ylihärmä klo 9-11 (Moderna)
ma 3.1. Alahärmä klo 13:30-15:30 (Moderna)
ti 4.1. Kauhava klo 14-15:30 (Moderna)
ke 5.1. Kortesjärvi klo 9-11 (Moderna)
ke 5.1. Evijärvi klo 13:30-15:30 (Moderna))
la 8.1. Kauhava klo 10-15 (Moderna)

Viikko 2:
ma 10.1. Kauhava klo 9-15:30 (Pfizer)
ti 11.1. Ylihärmä klo 9-15:30 (Pfizer)
ke 12.1. Alahärmä klo 9-15:30 (Pfizer)
to 13.1. Kortesjärvi klo 9-14:30 (Pfizer)
to 13.1. Kauhava klo 11-18 (Pfizer)
pe 14.1. Evijärvi klo 9-14:30 (Pfizer)

Viikon 3 aikataulut ja muuta koronarokotuksiin liittyvää tietoa löytyvät Kaksineuvoisen verkkosivuilta: https://kaksineuvoinen.fi/etusivu/koronarokotukset-ja-ajanvaraus

Koronatilannetta koskevat tiedotteet kootaan kuntayhtymän verkkosivuille: https://kaksineuvoinen.fi/etusivu/koronatilanne-alueellamme

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.