Ojala ja Jokiaho saivat Alajärven kulttuuripalkinnon

Pertti Ojala, Timo Ala-Mattinen ja Heikki Jokiaho Suninsalmi soi -tapahtumassa 2019.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Talousarviokokous nuijittiin pöytään ennätysnopeasti, kahden tunnin aikana. Talousarvio vuodelle 2022 ja taloussuunnitelma vuosille 2023–2024 hyväksyttiin ilman määrärahamuutoksia. Keskustelua herättivät muun muassa sanamuodot talousarviossa Alajärven Pirkkalanlahden ruoppaussuunnitelmien osalta, joihin on varattu 500 000 euroa ja avustusta ollaan saamassa 100 000 euroa. Urheilukeskuksen ulkoliikuntapaikalle ollaan saamassa Aisaparin avustusta, mutta vähemmän kuin kustannusarviota tehtäessä arvioitiin.

–Pump track -rata näyttäisi jäävän ilman ulkopuolista rahoitusta, mutta saamani runsaan palautteen mukaan sille olisi kysyntää, ja on hyvä toteuttaa samassa yhteydessä, totesi kaupunginjohtaja Vesa Koivunen.

Jukka Joensuulla (kok) oli ryhmäpuheenvuorossa useita huomioita valtuustolle. –Nyt on menty jo vuosi ilman kuntastrategiaa. Huolestuttaa, että perusturvan talouspäällikön siirtyminen toisiin tehtäviin vaikuttaa tilinpäätöksen tekemiseen. Vieläkään ei ole riittävästi huomioitu parlamentaaristen voimasuhteiden muuttumista valtuustossa. Antaisin valtuutetuille kaupungin hallintosäännön lukemisiksi joulun ajaksi.

Aino Kanervikkoaho-Kataja (kd.) toivoi ryhmänsä aloitteen Alajärvi-lisän maksamisesta perheille saavan nopeamman käsittelyn. –Toivoisin myös ryhmien luottamushenkilöpaikkoja jakaessaan arvioivan henkilön kyvykkyyden kyseiseen toimeen. Tietyt toimet tarvitsevat tietynlaista osaamista.

Kari Korhonen (ps) peräänkuulutti yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa pitkäaikaistyöttömien aktivoimiseksi ja sakkomaksujen leikkaamiseksi.

Mainos

VALTUUSTOLLE tuotiin tiedoksi henkilöstöjohtaja Maarit Fräntilän irtisanoutumisilmoitus. Virkasuhde päättyy 31.3.2022. Valtuusto hyväksyi esityksen, että teknisen lautakunnan alaisuuteen perustetaan kokoaikainen ympäristösuojelusihteerin virka 1.4.2022 lukien. Hepokatti-tilasta päätettiin myydä 2 730 neliön määräala Koneurakointi M & S Kantonen Ay:lle. Alajärven kirkonseudun asemakaavamuutos ja laajennus Alajärventien ja Soinintien alueilla hyväksyttiin. Valtuusto sai tiedokseen tarkastuslautakunnan raportin sidonnaisuuksista: kaikki 11 viranhaltijaa, joilta sitä edellytettiin, olivat tehneet sidonnaisuusilmoituksen 17. marraskuuta mennessä, luottamushenkilöistä se puuttui viideltä.

Jaana Koivukoski (kok.) jätti valtuustoaloitteen sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintaedellytysten turvaamiseksi hyvinvointialueelle siirryttäessä. –Esitän, että vuonna 2022 kaupunki laatii yhdessä hyvinvointialueen kanssa toimintaperiaatteet järjestöjen tukemisesta tulevaisuudessa ja määrittelee tahot, jotka siitä vastaavat.

Sari Palmun esittämässä Keskustan ryhmäaloitteessa vaaditaan, että kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa tarjotaan vain kotimaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa, poikkeuksena kahvi, kaakao ja teetä. Tällä tuettaisiin kotimaisia tuottajia ja pyritään laadukkuuteen sekä ympäristöystävällisyyteen.

Aino-Maija Ojala esitti Keskustan aloitteen, että kaupunki selvittäisi, voitaisiinko olemassa olevista pienemmistä vuokra-asunnoista yhdistellä perhekoon asuntoja. Moni perhe etsii Alajärveltä aluksi isompaa vuokra-asuntoa, ja sellaisen puute voi olla este tai hidaste muuttamiselle.  

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.