Lukijan mielipideartikkeli:

Mielipide: Hallinnon keskittämisestä

KAUHAVALLA on käyty viime viikkojen aikana keskustelua kaupunginhallituksen tekemästä päätöksestä keskittää osa hallinnon palveluista Yrittäjäopiston lasisiipeen. Tehdyssä päätöksessä nyt LSK:lla vuokralla oleva Kehityskeskus sekä Alahärmässä sijaitseva sivistystoimen hallinto sijoitetaan lasisiiven tiloihin. Yhteensä tehty päätös koskee noin 20 henkilöä. Lasisiipi on yrittäjäopiston uusinta tilaa, joka on tutkimuksissa todettu hallinnon tarpeisiin sopivaksi sekä teknisesti täysin terveeksi tilaksi.

Keskustan hallituksen jäseniä on kritisoitu päätöksestä erilaisin perustein. Yksi kritiikin aiheista on kysymys siitä onko lasisiiven muutostöihin käytettävä 500 000 euroa on hukkaan heitettyä rahaa. Näissä kritiikeissä halutaan unohtaa, että myös kaupunginhallituksen äänestyksessä ollut vaihtoehto muiden vaihtoehtojen selvittämisestä sekä kahden henkilön palkkaamisesta hallintoon olisi aiheuttanut kaupungille lisäkustannuksia. Esimerkiksi kahden toimistotyöntekijän palkka sivukuluineen tuo kaupungille vuosittain noin 90 000 euron lisäkustannukset. Lisäksi tässä vaihtoehdossa Kehityskeskus jatkaisi vuokratiloissa, joka toisi kaupungille omat vuosittaiset kustannuksensa.

Meidän näkemyksemme mukaan kaupungin niukkojen käyttötalousvarojen suuntaaminen hallinnon kasvattamiseen, edes määräaikaisesti, ei ole järkevää tai perusteltua. Keskustan hallitusryhmä haluaa toimia siten, että voimme kohdentaa nyt vapautuvia resursseja lasten sekä nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi esimerkiksi pitämällä huolta että kasvatus- ja opetustoimen esitykset kuraattorien tai nuoriso-ohjaajien määrän kasvattamiseksi pystytään viemään läpi ensi vuoden talousarvioon.

Lehdissä on myös esitetty väite siitä että asiantuntijoiden mielipiteet on sivuutettu päätöstä tehtäessä. Tällainen kritiikki tuntuu meistä kummalliselta sillä lasisiiven muuttaminen hallintotiloiksi on tullut yhteisenä esityksenä johtoryhmältä, johon kuuluu kaupungin kaikkien toimialojen johtajat eli omien toimialojensa asiantuntijat. Meidän ymmärryksemme mukaan kaikki johtoryhmän jäsenet pitävät esitystä sivistyshallinnon ja kehityskeskuksen keskittämisestä lasisiipeen perusteltuna ja järkevänä. Voidaankin kysyä miksi johtoryhmä esittäisi yksimielisesti tilojen käyttöönottamista, mikäli tilat ovat sinne muuttavien työntekijöiden terveydelle vaarallisia?

Ihmetystä herättää myös into jolla osa hallituksen jäsenistä on rakentamassa kokonaan uutta kaupungintaloa Kauhavan torille. Miksi luopuisimme käyttökelpoisista, olemassa olevista kiinteistöistä ennen aikaisesti? Nyt tehdyn päätöksen myötä tekniikka keskus, sekä maaseututoimi sijaitsevat Ylihärmässä. Yleishallinto, Kehityskeskus sekä sivistystoimen hallinto vastaavasti Kauhavalla. Näissä tiloissa voimme toimia tulevien vuosien ajan kustannustehokkaasti kuntalaisia palvellen.

Teemu Hakala, Harri Ojanperä, Tuula Mäki-Fränti, Jorma Kari ja Tiina Roumio

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Tuomo Vihriälä kirjoittaa sen puolesta, että Olli Rehn valittaisiin Suomen presidentiksi.

Olli Rehn paras pressaksi

Suomi tarvitsee tämän päivän sekavassa maailmassa vakaan, harkitsevan ja tiukoissakin tilanteissa kokeneen presidentin. Olli Rehnin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.