Työllistäminen motivoi uusille aloille laajentanutta yrittäjäpariskuntaa

Jenni ja Jouni Herrala laajensivat toimialaansa maataloudesta rakennusliikkeeseen. J & J Herrala Oy juhlii lokakuussa ensimmäistä vuosipäiväänsä.
MAATALOUSYRITTÄJÄT Jenni ja Jouni Herrala ovat viettäneet viimeiset 12 kuukautta varsin erilaisissa merkeissä kuin aiemmin. Vuosi sitten tehty yrityskauppa laajensi heidän toimintaansa remontti- ja rakennusalalle ja vuoden alusta vielä kuormalavojen valmistamisen pariin.

Syyskuussa maatalousyhtymä sekä J & J Herrala Oy maksoivat palkkoja yhteensä 21 henkilölle, joista noin puolet on vakituisia ja tekee täyttä työviikkoa.

Tämä on mullistanut myös pariskunnan oman arjen, enää keskiössä ei ole eläintenhoito, vaan siitä vastaavat pitkälti muut, ja oma työnkuva on töiden hankintaa ja organisointia sekä tarjousten laskentaa.

–Kiireet on lisääntyneet. Hirveästi ei voida etukäteen omien työtehtävien varaan laskea, vaan mennään sinne, missä tarvitaan ja tehdään sitä, mikä on kullakin hetkellä akuuteinta, Jouni Herrala kuvailee. –Aika menee niin sanotusti tulipalojen sammuttelussa.

–Puhelin soi aamuseitsemästä iltayhdeksään, kun väkeä on palkkalistoilla paljon, jokaiselle pitää hoitaa kaikkea tarpeellista ja varmistaa, että kaikille on töitä, jatkaa Jenni Herrala.

LAAJENNUS uusille toimialoille lähti osittain omasta tarpeesta.  –Maatilalla on aina jotakin rakennettavaa tai korjattavaa. Viime vuonna palkkasimme kirvesmiehenä ja puuseppänä työskennelleen Herralan Jarin meille maatilalle töihin sillä ajatuksella, että hän tekee meille mitä tarvitaan. Pian huomasimme, että kysyntää oli muuallekin, muistelee Jouni Herrala.

He tekivät Timo Uiton kanssa kaupan hallista ja rakennusliikkeestä. –Hän jäi meille muutamaksi kuukaudeksi töihin. Nyt kirvesmiehiä on palkkalistoilla kolme. He tekevät remontoimista ja rakentamista laajalla skaalalla perustuksista kattoremontteihin, muutaman tunnin töistä jopa kuukausien mittaisiin urakoihin.

Vuoden alussa Herralat tekivät liiketoimintakaupan Vimpelin Puun ja Parkin toiminnasta. Pitkään toimineen yrityksen päätuote olivat asiakkaille kustomoidut pakkausalustat. Niitä valmistetaan nyt entistä useamman henkilön voimin ja toimitetaan edelleen pääasiassa lähialueen yrityksille, mutta niiden verkostojen kautta myös pidempien matkojen päähän.

OMAN haasteensa uudelle alalle totuttautumisessa ovat tuoneet raaka-aineiden saatavuuden ja hinnan muutokset.

–Kun ei muusta tiedä, niin tämähän on meille se normaali, mutta hinnoittelu on aiheuttanut ylimääräistä työtä. Puutavaran toimitusajat ovat pitkiä ja kun tällä olemattomalla kokemuksella on pitänyt ennustaa menekkiä muutaman kuukauden päähän, on sitten saanut soveltaa!

Vuodet eivät ole veljeksiä teollisuudessakaan, ja Vimpelin sekä Luoma-ahon teollisuusalueiden yritysten tilauskanta heijastuu suoraan moneen toimijaan, niin myös J & J Herralaan.

–Käsitys on, että töitä on tällä hetkellä ennätysvilkkaasti. Myös rakennusalalla tuntuu riittävän projekteja.

Isona apuna uusilla yrittäjillä ovat olleet sen palvelukseen siirtyneet työntekijät ja heidän jakamansa tietotaito.

–Erityisesti Puun ja Parkin entisten omistajien tuki sekä pitkäaikaisten työntekijöiden rooli yritystoimintamme laajentumisessa puupakkausalustoihin on ollut merkittävää.

Myös uusien työntekijöiden suhteen Herralat kokevat olevansa onnekkaita. Heinäkuussa yritykseen rekrytoitiin osa-aikaisena Teija Uitto-Kohonen, joka hoitaa muun muassa laskutusta.

–Teijan saaminen tänne oli onnenpotku: enää eivät laskut ja laskutettavat kerry pinoiksi pöydälle.  

Työnantajan haasteena on tasapainottelu siinä, että kaikille olisi töitä ja toisaalta, että asiakkaille ei tarvitsisi myydä ei-oota. Esimerkiksi kirvesmiehillä on usein talvella hiljaisempaa työrintamalla, kun ulkorakentamista ei juuri tehdä.

–Voimme hyödyntää heidän työpanostaan alustapuolella, jos siellä on tarvetta lisäkäsille, kertoo Jenni Herrala.

Herralat näkevät suurena etuna sen, että teollisuusmäellä ollaan lähekkäin. –Se tuo joustavuutta, kun asiat voidaan hoitaa vaikka kasvokkain muutamassa minuutissa. Mäellä on monenlaista osaamista ja kalustoa tarjolla, kaikki tarvitsevat toisiaan.

AIKANA, jona moni yritys etsii jatkajaa ja sukupolvenvaihdoksille on tarvetta, on hyvä, että on tällaisia hulluja yrittäjäpariskuntia näyttämässä esimerkkiä, naurahtaa Uitto-Kohonen.

Mistä sitten kumpuaa rohkeus hypätä uuteen?

–Maatalousalallekin lähdettiin pienellä opilla liikkeelle. Rohkeutta on tullut lisää sen myötä, kun se meni niin isoksi, että piti palkata ulkopuolisia työntekijöitä. Työ opettaa, joskus kantapään kauttakin, mutta täytyy vain myöntää virhe ja korjata seuraavalla kerralla, Jouni Herrala pohtii.

–Työssä motivoi se, että voidaan työllistää ihmisiä. Pienellä paikkakunnalla kaikki työpaikat ovat tärkeitä, toteaa Jenni Herrala.

–Ja että saadaan omalta osaltamme nuoria kiinni työelämään, Jouni Herrala jatkaa. –Horisontissa siintää se, että jossakin kohtaa olisi helpompaa, tehty työ palkitsisi ja ehkä lapsillekin jäisi jotakin.

Sitä ennen inspiroi myös toiminnan kehittäminen.  

Lomarästejäkin on kertynyt, mutta ahkera ja aktiivinen pariskunta kokee nauttivansa tekemisestä.

–Ei me kauheasti jakseta lomailla. Jos ollaan viikkokin pois, tullaan takaisin ja ryhdytään heti hommiin, Jenni Herrala kuvailee.

Visiot ja suunnitelmat tulevaisuuteen eivät loppuneet laajentamiseen. –Meidät tuntien voi tapahtua äkkiäkin, tuumaa Jouni Herrala.

–Kun nyt saisi nämä entiset jotenkin hanskaan ensin, naurahtaa Jenni Herrala.

–Usein yhteistyökuviot ovat alkaneet jännistä asioista, esimerkiksi jostakin ideasta, jonka on sanonut ääneen, ja seuraavana päivänä on puhelin soinut ja sieltä on ollut vastaus ajatukseen. Aina voi kysyä, hullujakin, yhteydenotot voivat poikia jotakin, Jouni Herrala kannustaa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.