Lasten ja nuorten tukihenkilöille on kova kysyntä – perusturva ja kansalaisopisto järjestävät kurssin Vimpelissä

Julkaistu:

–Tarve on ollut kova jo pitkään, ja koronan vuoksi se on entisestään lisääntynyt, totesi kansalaisopiston rehtori Titta Väänänen.

Edellinen kurssi järjestettiin pari vuotta sitten, kun hiipunutta toimintamuotoa haluttiin herätellä henkiin. Tällä hetkellä tukihenkilöitä ja -perheitä on aktiivisina 29, ja he antavat aikaansa noin 50 lapselle ja nuorelle. Palvelua ostetaan myös yksityisiltä toimijoilta.

Väänänen korostaa, että koulutukseen voi tulla erilaisista elämäntilanteista, yksin tai perheenä, eri ammateista. –Perheiden haasteet ovat moninaisia. Lapsi ja nuori tarvitsee aikaa ja kohdatuksi tulemista. Vanhemmille annetaan samalla aikaa huokaista, että jaksaa taas sitten olla läsnä.

Toiminta voi olla normaalia arkielämää tai harrastuksiin ja kodin ulkopuolelle lähtemistä.

Väänänen on itse tukihenkilönä toimiessaan viettänyt aikaa nuoren kanssa koulupäivien jälkeen muun muassa menemällä marjametsään tai kirjastoon ja tekemällä pitsaa nuoren kanssa tämän kotona.

Tukihenkilöille maksetaan nimellinen tuntikorvaus sekä kulut mahdollisista menoista.

20 tunnin mittainen kurssi käynnistyy tiistaina 26. lokakuuta aiheella Mitä tukiperhe toiminta on. Kurssille voi ilmoittautua kansalaisopiston kautta. Lisätietoja saa sosiaaliohjaaja Jenni Siljamäeltä tai Titta Väänäseltä. Kurssille ilmoittautuvat sitoutuvat osallistumaan kaikille luennoille ja ryhmätyöskentelyyn, mutta kurssi ei sido tukiperheeksi tai -henkilöksi ryhtymiseen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.