Mennyt viikko oli tartuntamääriltään kolmanneksi suurin koko pandemian aikana

ETELÄ-POHJANMAAN tartuntatilanne on kääntynyt huonompaan suuntaan. Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki päätti kokouksessaan maanantaina, että sairaanhoitopiirin alue siirtyy kiihtymisvaiheeseen.

Sairaanhoitopiirissä todettiin menneellä viikolla 45 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 1 019.

Suuri osa tartunnoista tulee nyt yökerhoista, pubeista, festareilta, juhlista, pääkaupunkiseudulta ja muualta Suomesta.

Lisäksi tartuntoja tulee perheenjäseniltä tai muista sosiaalista kontakteista ja vähäinen määrä ulkomailta.

MENNYT viikko on ollut tartuntamääriltään kolmanneksi suurin Etelä-Pohjanmaalla koko pandemian aikana.

14 vuorokauden ilmaantuvuus on 32,1/100 000 asukasta. Positiivisten koronatestien osuus on 1,7 prosenttia.

Karanteeniin määrättiin menneellä viikolla yli 200 henkilöä ja joukkoaltistumisia on ollut merkittävän paljon. Tartunnanjäljitys on kuormittunut. Karanteenissa olevien sairastuneiden määrä oli 53 prosenttia.

Tartunnoista 34 prosenttia oli perheenjäsenillä, 34 % erilaisista lähteistä kuten pääkaupunkiseudulta, muualta Suomesta tai risteilyiltä, 13% tuttavilta tai muista sosiaalisista kontakteista kuten yksityistilaisuuksista ja 13% ravintoloista. Kaksi prosenttia oli epäselviä.

Tartunnoista vain 4 prosenttia oli ulkomailta.

Mainos

SUURIN osa tartunnan saaneista ei ole saanut lainkaan koronarokotetta, mikä edesauttaa taudin leviämistä.

Eniten tartuntoja on todettu 10–19-vuotiailla (29%) ja seuraavaksi eniten 20–29-vuotiailla (25%). Tartunnat painottuvat nyt erityisesti nuoriin.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä pyrkii kiihtymisvaiheeseen siirtymisellä turvaamaan koulujen syyslukukauden aloituksen lähiopetuksessa ja estämään isoja joukkoaltistumisia.

Rokotekattavuus on nyt erityisen tärkeää saada nousuun. Nyrkki kannustaa kaikkia, erityisesti nuoria, ottamaan koronarokotteen, jotta lähiopetus ja esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset pystytään turvaamaan.

Nuoremmissa ikäryhmissä Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus on valtakunnan keskiarvoa alempi.

Kaikki yli 16-vuotiaat voivat varata koronarokotusajan. Kuntayhtymien ja terveyskeskusten sivuilta löytyy tarkemmat tiedot ajanvarauksesta. Kunnissa pyritään järjestämään koronarokotuksia myös ilman ajanvarausta.

MASKIN käyttö, turvavälien noudattaminen ja hyvä käsihygienia ovat edelleen tärkeitä.

Koronavirusrokotteet vievät kohti normaalimpaa elämää ja tarjoavat tehokasta suojaa koronavirustautia ja erityisesti sen vakavia muotoja vastaan.

Kesätapahtumia järjestetään varsin aktiivisesti. Tapahtumajärjestäjille suositellaan yhteydenottoa kunnan tartuntatautiviranomaisiin terveysturvallisen tapahtuman järjestämiseksi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.