SM-tukkilaiskilpailut toivat lajin parhaimmiston Evijärvelle

SM-tukkilaiskilpailut Evijärven Uittomieskämpällä tarjosivat vauhtia ja jännittäviä tilanteita.

EVIJÄRVELLÄ järjestetyt SM-tukkilaiskilpailut tarjosivat sekä kilpailijoille että yleisölle monipuolisia vauhdikkaita tilanteita. Kilpailija toisensa jälkeen asteli Välijoelle rakennetulle radalle haastamaan taitotasonsa tukkilaislajien parissa. Samalla paikalle saapunut yleisö seurasi silmä kovana suorituksen erilaisia käänteitä.

Tunnelma jokiympäristössä oli innostunut. Välillä suoritukset päättyivät veden varaan ja sanojen tapailemiseen. Ketterimmät onnistuivat kuitenkin selättämään teknisesti vaativan radan kuivin nahoin. Riippumatta kuitenkaan yksittäisten suoritusten vaiheista, maalissa odotti lähes poikkeuksetta tyytyväisen oloisia kaikkensa antaneita kilpailijoita.

MAALISSA Pedersören Edsevöstä kotoisin oleva Nina Gunell sanoo osallistuneensa päivän kilpailussa ensimmäistä kertaa yleiseen sarjaan. Sitemmin opintojen ja töidensä myötä helsinkiläistynyt Gunell kertoo päätyneensä lajin pariin aikoina isänsä kannustamana.

–Isäni rakensi silloin kun olin neljävuotias Lappforsissa sijaitsevalle mökillemme samanlaisen puomin kuin millä tänään kilpailtiin. Siellä harjoittelin paljasjaloin. Samoihin aikoihin täällä suunnalla järjestettiin lajiin liittyvät kilpailut. Siitä se innostus sitten lähti, Gunell kommentoi.

Gunell kertoo houkutelleensa myös opiskelukaverinsa Evijärvelle kilpailemaan. Hänestä tukkilaislajeista mielenkiintoisen tekevät samat asiat kuin triathlonissa. Tarvetta on monelle erilaiselle osaamiselle, kuten esimerkiksi fyysisen suorittamisen ja tekniikan oikeasuhdanteiselle yhdistämiselle.

–Nuorten radalla pärjää hyvin, jos on kevytrakenteinen ja juoksee kovaa. Heti kun sestominen ja veneenveto tulevat mukaan, niin silloin tarvitaan enemmän voimaa, Gunell toteaa.

TUKKILAISKILPAILU on suomalainen perinnelaji. Gunell ilmoittaa olevan hienoa pitää yllä suomalaisia perinteitä. Kilpailutapahtuman yhteydessäkin oli tapahtunut mielenkiintoisia kohtaamisia.

–Tänään täällä paikalla oli yksi, joka on ollut itse uitossa mukana. Hänen kanssaan oli hienoa vaihtaa ajatuksia, Gunell kehuu.

Päivän suoritus jätti kilpailijan mukaan sopivasti hampaankoloon. Haasteita ja kehitettävää ilmeni erityisesti sestomisessa sekä veneen vetämisessä.

–Pitää saada tasapainoa paremmaksi. Melomisessa tuli haasteita airon kanssa. Voimat alkoivat olla lopussa radan viimeisissä osioissa, mutta ihan tyytyväinen olen ensimmäiseen yleisen sarjan kilpailusuoritukseeni, Gunell tiivistää.

–Kyllä minut vielä toistamiseen tukin päältä löytää, Gunell naurahtaa.

Jaa juttu: