Liikenteessä loukkaantuu vuosittain tuhansia – monessa kunnassa Etelä-Pohjanmaalla vammautumisriski Suomen suurimpia

Kesäliikenteessä kannattaa muistaa varovaisuus, koska tien päällä on monia suojaamattomia ajoneuvoja, kuten polku- ja moottoripyöriä sekä mopoja. Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan Suomen tieliikenteessä menehtyi vuonna 2020 kaikkiaan 222 henkilöä. Vaikka koronavuonna tartuntojen hillitsemiseksi tehdyt rajoitustoimet osin vähensivät liikennettä, se ei heijastunut liikennekuolemien määrään: ne lisääntyivät edellisvuoden 211 menetetystä hengestä.

–Jokainen menetetty ihmishenki liikenteessä on liikaa, mutta julkisessa keskustelussa unohtuu usein loukkaantuneiden suuri määrä. Vakavasti liikenteessä loukkaantuu vuosittain satoja henkilöitä ja lievempiä vammoja saa useita tuhansia. Jos esimerkiksi nuori ihminen loukkaantuu vakavasti ja menettää työkykynsä, korvaussumma voi nousta yli miljoonaan euroon. Tällaisia tilanteita varten liikennevakuutus on kuitenkin olemassa, sanoo toimitusjohtaja Juha Antikainen LähiTapiola Etelä-Pohjanmaalta.

Jos liikenteessä tapahtuu onnettomuus, henkilövahinkoja korvataan lakisääteisestä liikennevakuutuksesta. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) mukaan vakuutusyhtiöt maksoivat liikenteen henkilövahinkokorvauksia vuonna 2019 noin 23 000 henkilölle sattuneista liikennevahingoista. Valtaosa näistä uhreista sai hoitoa lieviin vammoihin, mutta joukossa on myös vaikeita vammautumisia ja kuolemantapauksia. OTIn mukaan Etelä-Pohjanmaalla lukumääräisesti eniten liikenteen uhreja eli loukkaantuneita tai kuolleita tuli vuonna 2019 Seinäjoella (513), Kurikassa (159) ja Kauhavalla (125) sattuneissa onnettomuuksissa. Kaikkiaan Etelä-Pohjanmaan kuntien alueella henkilövahinkoja korvattiin noin 1 450 henkilölle yhteensä 3 700 liikennevahingosta. Tilaston mukaan suurin vammautumisriski asukasmäärään nähden oli Kuortaneella: siellä liikenteen henkilövahingoissa tuli 9,8 uhria tuhatta asukasta kohden. Pienten kuntien osalta on kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäisetkin onnettomuudet voivat synkistää vuosittaisia suhdelukuja. Isompien kuntien alueella kuitenkin havainnollistuu maakunnassa kohonnut loukkaantumisriski: kun OTI listaa vuodelta 2019 ne kunnat, joiden alueella on sattunut yli 250 liikennevahinkoa, kärkeen koko maassa nousevat Seinäjoki, Kurikka ja Kauhajoki. Esimerkiksi Seinäjoella korvattiin 8,1 henkilölle tuhatta asukasta kohden. Onnettomuuksiin eivät joudu vain paikalliset. Esimerkiksi Kuortaneella vuoden 2019 henkilövahingoista noin 60 prosenttia oli sattunut ulkopaikkakuntalaisella ajoneuvolla.

–Liikenteen loukkaantumisista merkittävin osa Etelä-Pohjanmaalla tapahtuu henkilöautoa ajettaessa. Tämä on ymmärrettävää huomioiden, ettei maakunnan alueella ole julkista liikennettä mittavassa määrin käytettävissä ja etäisyydet ovat maaseudulla pitkiä. Näin kesäaikaan liikenteessä on myös paljon suojaamattomia ajoneuvoja, kuten polku- ja moottoripyöriä sekä mopoja, joilla törmätessä loukkaantumisen riski kasvaa, koska kuljettajan ympärillä ei ole suojaavaa koria. Meidän kaikkien tielläliikkujien on siis nyt hyvä muistaa liikenteen monimuotoisuus ja vaalia turvavälejä sekä maantiellä että kaupungissa, sanoo Antikainen.

Nuorilla riskejä kesäöinä, iäkkäillä korostuu ajoterveys

Liikenneonnettomuuteen voi joutua meistä kuka tahansa, mutta tilastojen valossa riskeissä on eroja ikäryhmittäin. Tilastokeskuksen vuoden 2020 ennakkotilaston mukaan tieliikenteessä loukkaantuneista noin joka kolmas oli 15–24-vuotias, kun taas menehtyneistä noin kolmannes oli vähintään 65-vuotiaita.

– Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuus on parantunut viime vuosikymmeninä, mutta valitettavasti silloin tällöin Etelä-Pohjanmaallakin sattuu vakavia onnettomuuksia, joissa osallisena on useampia nuoria. Näiden onnettomuuksien ehkäisy olisi ensiarvoisen tärkeää, ja me aikuiset voimme ainakin puhua riskeistä, kiinnittää huomiota ajoneuvojen turvallisuuteen ja muistuttaa, ettei ylinopeudesta tai päihteistä seuraa liikenteessä mitään hyvää, sanoo Antikainen.

OTIn mukaan vuosina 2015–2019 nuoret, 18–24-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat noin joka viidennen kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista, ja niissä kuolleista valtaosa oli itsekin nuoria. Tilastojen valossa enemmistö nuorten kuljettajien vakavista onnettomuuksista sattui sulaan vuodenaikaan, usein viikonloppuisin ja aamuyön tunteina. Useimmin kuljettaja on ollut liikkeellä yksin, noin joka kolmannessa tapauksessa matkustajia kyydissään.

–Täällä ikääntyvän väestön alueella meidän on lisäksi hyvä kiinnittää huomiota ikääntymisen vaikutuksiin liikenteessä. Kun ikää alkaa itsellä tai läheisillä kertyä, on rehellistä seurata ajokyvyn kehitystä ja pohtia sen vaikutusta liikkumiseen. Aihe on ymmärrettävästi herkkä, mutta pahimmillaan voimme aiheuttaa itsellemme tai toisille vaaratilanteita liikenteessä, sanoo Antikainen.

Traficomin mukaan vuoden 2020 lopussa Suomessa yli puolella miljoonalla vähintään 70-vuotiaalla oli jokin voimassa oleva ajokortti. Tilastokeskuksen mukaan vähintään 65-vuotiaiden henkilövahingoista noin puolet tapahtuu henkilöauton kyydissä, mutta ikääntyneitä menehtyy verrattain usein myös jalankulkijoina ja polkupyöräillessä.

Ohjeita toimintaan onnettomuuspaikalla

•Soita 112, jos tilanteessa on henkilövahinkoja tai muu hätätilanne, joka vaatii kiireellistä apua. Hätäkeskus ohjaa avunpyynnöt esimerkiksi pelastuslaitokselle ja poliisille. Jos puhelimeen on ladattuna 112 Suomi -sovellus, sen kautta apua hälyttämällä hätäkeskus saa suoraan onnettomuuspaikan tarkat sijaintitiedot.

•Huolehdi loukkaantuneista taitojesi ja kykyjesi mukaan. Tarvittaessa siirrä loukkaantuneet turvaan ja aloita hätäensiaputoimet turvaamalla potilaiden hengitys ja verenkierto. Hätäkeskuksesta saat ohjeita loukkaantuneiden auttamiseen.

•Varoita muuta liikennettä ja pyri ehkäisemään lisäonnettomuudet. Laita ajoneuvostasi hätävilkut päälle ja vie varoituskolmio riittävän etäälle onnettomuuspaikasta tien onnettomuusalttiille puolelle. Muista oma turvallisuutesi: käytä heijastinta, heijastinliiviä tai taskulamppua, jotta muut tielläliikkujat näkevät sinut. Estä mahdolliset tulipalot katkaisemalla virta onnettomuusajoneuvosta.

•Vakuutus on turvana vahingon sattuessa. Lakisääteisestä liikennevakuutuksesta korvataan liikenneonnettomuudessa kaikille osapuolille sattuneita henkilövahinkoja sekä syyttömän osapuolen ajoneuvolle tai muulle omaisuudelle aiheutuneita vahinkoja. Vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta korvataan tarvittaessa omalle ajoneuvolla sattuneita vahinkoja.

Lähteet: Liikenneturva,  OTIn Ajoterveysraportti, Ajokortti-info-sivusto

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.