Uudella vierailukohteella Fräntilän kylän historia herää henkiin

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVELLÄ sijaitsevaan Fräntilän kylään on rakennettu vierailukohde 1900-luvulla sijainneen sahan sekä myllyn paikalle. Kunnostuksen alueelle on toteuttanut Kortesjärvi-seura. Hanke on toteutettu Kortesjärven kunnan ylijäämärahaston määrärahoilla.

Alueelle on muodostettu pieni kävelyreitti, jonka varrelle sijoitettujen opasteiden avulla on mahdollisuus tutustua kylän historiaan. Paikalla on toiminut Fräntilän mylly ja sahalaitos, joka työllisti parhaimmillaan kymmeniä henkilöitä.

Kortesjärvi-seuran puheenjohtaja Mauri Jokela kertoo sahalaitoksen joutuneen 1900-luvulle sijoittuneen elinkaarensa aikana kahteen kertaan tulipalon uhriksi. Jälkimmäinen paloista päätti sahan tarinan.

–Saha on ollut merkittävä työllistäjä aikoinaan. Sen puukaasumoottori toimi hätäkaasun voimalla. Siellä poltettiin kaikki jäte ja sillä saatiin voima koneeseen, Jokela kertoo.

JOKIVARTTA kulkevalle polulle on merkattu myös Fräntilän sillan vanha paikka. Sillan historiaan tarkemmin perehtyessä siitä ilmenee mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Perimätietojen ja käräjäasiakirjojen mukaan sillalla on tapahtunut 1800-luvulla järjestettyjen siltatanssien yhteydessä surmatyö.

Mainos

–On hieman epäselvää oliko tapahtuman osapuolilla ollut jo aikaisemminkin kaunaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että vankilasta vapauduttuaan murhateon toteuttanut mieshenkilö otti vaimokseen tapetun miehen morsiamen ja lapsen nimelleen. Tämän voisi ajatella puhuvan alkuperäisen väitteen puolesta, Jokela kommentoi.

PURMOJOEN varrella sijaitseva alue on kehittynyt nopeasti. Jokela toteaa kehittämistyötä tontilla tapahtuvan jatkossakin erityisesti siistimisen osalta. Seuraavaksi suunnitelmissa ovat roskakasojen hävitys ja tukevan hirsipöydän rakentaminen reitin varrelle.

–Ensin pitää kuitenkin odottaa, että alue kuivaa, jotta savimaahan ei jää mitään pahoja jälkiä. Periaatteessa Kortesjärvi-seuran tehtäväkseen saama projekti alkaa näillä näkymin joka tapauksessa lähestymään päätepistettään. Toki sahan raunioiden kohdalla työtä kyllä tulevaisuudessakin olisi tehtäväksi asti erityisesti kunnostuksen osalta. Tässä toivomme myös Fräntilän kyläläisten aktivoitumista asian suhteen, Jokela sanoo.

Kaupungin järjestettyä projektille rahoituksen yhteisellä päätöksellä Jokela toivoo sen vastanneen sille ajateltuihin odotuksiin.

–Toivotaan, että hanke osoittaa rahan päätyneen oikeaan paikkaan, Jokela ilmoittaa.

Fräntilän kylä sijaitsee Kortesjärven kirkonkylästä noin viiden kilometrin päässä. Kylän alueeseen kuuluvat Fräntilä, Mirkunmäki sekä Mantela.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.