8 toukokuun, 2021

Kulttuuri ja ihmiset

Avoimet Kylät -päivässä esitellään alueen antia ja innostetaan maalle muuttoon

AVOIMET kylät -tapahtumassa kylät ja kunnat pääsevät esittelemään vetovoimatekijöitään verkossa kesäkuun toisena lauantaina. Kyseessä on Suomen suurin kylätapahtuma, joka toteutetaan virtuaalisesti. Tempauksessa voi julkaista kotisivulla tai facebookissa esimerkiksi videoita tai valokuvia kuvagalleriana.

Kulttuuri ja ihmiset

”Kasvattaessani lapsiani olen kasvanut eniten itse”

PUHUTTAESSA vanhemmuudesta ja äitiydestä esille tuntuu nousevan useimmiten sen raskaus ja kuormittavuus. Vimpeliläisen Elina Rantalahden mukaan negatiiviset puolet korostuvat nyky-yhteiskunnassa liikaa.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.