Nelimarkka-museon suosittu rooliopastus päivitetty digiaikaan

Juulia Soidinaho nähdään neiti Kekäläisenä. Kuva: Nelimarkka-museo

Julkaistu:

Kategoria:

,

Elämä johdatti köyhäintalossa syntyneen Nelimarkan Pariisin, välillä kipuilevan perhe-elämän sekä sotavuosien kautta suureksi taiteilijaksi ja professoriksi kohti pitkäaikaista haavetta, omaa nimikkomuseota maaseudulla. Rooliopastus on saanut nimensä Nelimarkan motosta, Vaikeuksien kautta voittoon.

Mainos

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Katja Kujalan vuonna 2009 käsikirjoittama rooliopastus Tarjotinta kantava nainen oli aikoinaan hyvin suosittu museovieraiden keskuudessa. Ajan hengen mukaisesti rooliopastus on nyt käsikirjoitettu uudelleen ja esitetään yleisölle nykyaikaisesti videoiden muodossa. Rooliopastus perustuu historiallisiin faktoihin, mutta neiti Kekäläisen tarina on osittain kuvitteellinen. Video on toteutettu yhteistyössä Isle Art Industriesin ja Teatteri Hysterian kanssa. Neiti Kekäläisen roolissa nähdään valovoimainen Teatteri-ilmaisun ohjaaja (YAMK) Juulia Soidinaho, joka on myös käsikirjoittanut opastuksen. Videot on tuotettu Nelimarkka-Rahaston tuella. Videoihin on mahdollista tutustua Nelimarkka-museon perusnäyttelyn yhteydessä elävöittämässä museokäyntiä, mutta ne voi katsoa myös kotona Nelimarkka-museon Youtube-kanavalta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.