Tekojää on “parasta, mitä on tapahtunut vuosikymmeniin”

Höntsäilijät kokoontuvat tekojäällä yleensä torstaisin.
Viime talvena Evijärven koulukeskuksella käyttöön otettu tekojääkaukalo on ollut paikallisten jääkiekkoilijoiden mieleen. Sen jälkeen, kun koulukeskuksen kaukalo muutettiin tekojääksi, luistelukausi on pidentynyt ja pelata voi huonommillakin keleillä. Samalla harrastajien, etenkin nuorten, määrä on kasvanut.

VIIME talvena Evijärven koulukeskuksella käyttöön otettu tekojääkaukalo on ollut paikallisten jääkiekkoilijoiden mieleen.

Sen jälkeen, kun koulukeskuksen kaukalo muutettiin tekojääksi, luistelukausi on pidentynyt ja pelata voi huonommillakin keleillä. Samalla harrastajien, etenkin nuorten, määrä on kasvanut.

Enää ei tarvitse lähteä muualle harrastamaan.

–Tämä on parasta, mitä on tapahtunut vuosikymmeniin, sanoo viime torstaina pelaamassa ollut Janne Kultalahti. –Todella hyvä veto Evijärven kunnalta ja puuhaporukalta, että tämmöinen on saatu tänne.

Aikuisten höntsäryhmä kokoontuu tekojäällä yleensä torstai-iltaisin. Siihen kuuluu parikymmentä henkeä.

Haastattelupäivänä mukana oli paikallisten lisäksi myös kolme seinäjokista pelaajaa, ja heitä on käynyt myös Lappajärveltä, Kortesjärveltä ja Kauhavalta.

–Tarvetta on, koska talvet ovat mitä ovat. Nythän on poikkeuksellisen hyvä talvi, mutta vuosi sitten tammikuussa tuli vettä kuin aisaa. Ei ollut lunta eikä jäätä — paitsi täällä, Kultalahti muistuttaa.

Ennen tekojäätä harrastaminen olikin täysin riippuvaista keleistä.

–Kun urheiluseura hoiti 2000-luvun alussa aika kauan tätä kaukaloa, oli hyvä, jos saimme jouluun mennessä jään tehtyä. Nythän jää on marraskuusta asti, ja vaikka tulisi pikkuisen vettä, se ei haittaa tekojäätä. Ennen se oli selvä peli: jään teon sai periaatteesta aloittaa alusta aina, kun oli pari päivää suojaista.

Höntsäporukassa Kultalahti on ottanut vastuulleen jäävuorojen varaamisen.

–Kun vuoroja pitää varata, se on merkki siitä, että kysyntää on, hän sanoo. –Aivan loistava väkimäärä tässä käy. Ja junnuja on saatu mukaan. Ala-asteikäisille on ohjattuja harjoituksia.

TORSTAI-ILTANA pelaamassa olleet Roope Kultalahti ja Kari Koivisto vahvistavat molemmat, että luistelu- ja kiekkoilupuitteet ovat parantuneet tekojään myötä, ja hekin ovat panneet merkille harrastajien määrän kasvun.

–Onhan tämä valtava plussa, Koivisto sanoo. –Arviolta heittäisin, että luistelijoita on ollut viisinkertainen määrä aiempaan verrattuna. Etenkin junioreja on paljon.

Roope Kultalahti kertoo, että kaukalossa on käyttäjiä joka ilta riippumatta siitä, paljonko on pakkasta.

–Varsinkin nuoret, jotka eivät välttämättä muuten urheile paljon, ovat löytäneet jääkiekon ja käyneet täällä pelaamassa yhdessä kavereiden kanssa sen sijaan, että ovat kotona esimerkiksi pelaamassa tietokoneella tai pleikalla, hän arvelee.

Hän itsekin on käyttänyt jäätä enemmän kuin ennen.

–Kun tänne saadaan jää kuukautta aiemmin kuin muualle, vaikka ei vielä edes lunta olisi maassa, tietenkin se vaikuttaa melkein koko kylän tekemiseen.

Maalivahti Jari Peltokangas on samaa mieltä ja lisää, että kaukalon laidalle on saatu myös pukukoppi. Hän kertoo, että aiemmin varusteet puettiin koululla, jos sinne edes päästiin sisään.

–Itsekin olen pelannut viimeksi kahdeksan vuotta takaperin, mutta nyt innostuin uudestaan. Puitteethan ovat ihan mahtavat täällä.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.